Paistuntureiden valloituksen jälkeen vuorossa oli Muotkatunturit. Valitettavasti vaelluskaverini polvi ei enää kestänyt vaeltamista ja hän jäi koiriensa kanssa Neljän Tuulen tuvalle.
Tästä tuli ensimmäinen yksin kuljettava vaellus.

Tiukan nousun jälkeen lampi tuli esiin kivilouhikon keskellä. Teltta pystyyn ja uimaan raikkaaseen lähdepohjaiseen lampeen. Paikka häikäisee karulla kauneudellaan ja kuljin pitkin ja poikin lakea kameran kanssa. Päivä oli kuuma, mutta iltaa kohden alkoi taivaalle kerääntyä pilviä.
Reitin suunnitelma vaihtui kokoajan ja oikeastaan kuljin sinnesuntänne, kun tajusin jättäneeni kaikki sadevarusteet kaverini autoon ja säätiedotus lupaili sateita. Pyrin pysymään noin päivänmatkan päässä MuotkanRuotkusta. Pääsisin sateen sattuessa nopeasti kuivaan.


Vähän ylempänä oli melkein Tuanganuaivin veroinen louhikossa oleva syvä lampi. Toki hurjasti pienempi. Eikä täällä ollut telttapaikkaa.
Vaikuttava paikka silti, jos en olisi ollut jo pidemmällä tauolla, tähän olisin jäänyt. Nyt jatkoin ihailun jälkeen ylöspäin kapuamista.

Suunnittelin vaelluksen jatkoa ja katselin sieltä ylhäältä kaukana laella näkyviä pieniä lampia ja päätin mennä sinne seuraavaksi yöksi.
Ensin halusin käydä Soarvegielaksen toisella puolen.
Aamulla kamat rinkkaan ja Peltoaivin yli ja tasanne josta pääsee helposti Soarvegielakselle löytyi helposti. Tämä oli helppo päivä kulkea. Pikkunousu Soarvegielaksen tasanteelle ja tarkoitus oli pitää lämminkuppitauko, mutta sadekuuro yllätti juuri siinä kohdin. Se meni ohi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Jatkoin kuitenkin Paanneojalle asti patikointia.

Poroja oli paljon tällä reissulla ja ne tulivat teltan lähelle ja muutenkin törmäilin niihin jatkuvasti. Olin yksin liikkuessani niin hiljaa ja istuskelin pitkiä aikoja maanrajassa vaiti ja melkein liikkumati. Näin paljon riekkoja, kiirunoita, sopuleita ja myyriä. Lapinpöllökin kävi tervehtimässä. Olin näkevinäni maakotkankin.
Ruskanvärit alkoivat pikkuhiljaa tulemaan päivän lyhetessä näkyviin. Maaruska on kaunis. Punaisia riekonmarjojen lehtiä ja oransseja vaivaiskoivujen lehtiä näkyi jo.
Kapusin Soarvegielakselta takaisin Peltoaivin yli lammille, jotka olin nähnyt laelta ja vau, paikka oli kuvankaunis. Peltojärvi taustalla ja tuntureita ympärillä.
Pöllö kierteli pääni yläpuolella. Haukat syöksähtelivät nappaamaan myyrän varvikoista. Olin haltioitunut. Tuijottelin vuoroon taivaalle ja vuoroon lammille. Kuvasin paljon kaikenlaista ja olin inspiroitunut näkemästäni. Melkein pakahduin tämän kaiken ihanuuden voimasta.

Päivä oli reissun paras!
Vaaleanpunainen kuu nousi tunturista, kuin kruunaten tämän päivän.
Syksyiset värit värjäsivät maiseman. Edessä oli monenkirjava väripaletti. Hienoa oli seurata tuntureiden värien muutumista valon muokatessa niitä. Illan sinerrys ja aamun usvanharmaa vaihtui päivällä kirjavaksi väriläiskäksi. Pilvien varjot kulkivat aaveina lakien huipuilla.


Saavuin tihkusateen saattelemana järven rantaan ja laitoin äkkiä teltan pystyyn. Jouduin sytyttelemään nuotion kuivatellekseni kosteaa makuupussia. Nuotionlämpö piti vain hetken kosteuden loitolla, joten sulkeuduin nopeasti pussiin.
Sumu laskeutui tunturin laelta sakeana alas ja kasteli kaiken.

Kävin jälleen huiputtamassa illalla Bealdoaivvasin. Tai kapusin noin kilometrin ylöspäin soittaakseni tilannetiedotuksen kotiin ja vaelluskaverilleni. Kävin myös kurkistamassa Alemman Honkavuoman latvajärveä. Kalastusvehkeet oli mukana, mutten kalastanut juurikaan.
Seuraava päivä alkoi taas lämpimänä ja oli puolipilvistä. Tepsuttelin mukavaa tasankoa seuraten Alempaa Honkavuomaa. Ihailin Tuanganuaivin rinteitä ja Jeageloaivin rinteitä.
Kartalta koitin aina paikantaa itseni, missä kohtia rinnettä liikuin. Kiersin pienen suon tai soistuman ja siinä keskellä olevan lammen. Se ei soveltunut telttapaikaksi. Oli kovin kivinen tai soinen. Kävin pyörähtämässä kivan kurun reunalla ja sitten kohti Jäkäläpäänojaa. Sitä seuraillen Hansin laavu tuli eteen koivikossa.
Siellä pidin kunnon tauon ja istuskelin tovin ihaillen syysväriin jo pukeutuvia koivikoita.

Poroja meni ja tuli jatkuvasti. Riekkoja lähti kiroillen jaloista. Askeleet hidastuivat, kun matka läheni loppuaan. Suuri haikeus iski tajuntaan. Mä en haluaisi lähteä vielä pois.
Enää oli yksi yö Peltojoen varressa ja matka kohti kotia alkoi.
Tämä oli paras reissuni ikinä. Kiireetön ja rauhallinen. Yksin oli hyvä olla.
Kertaakaan ei ollut orpo olo, eikä pelottanut. Tunturissa ja luonnossa on turvallinen olo.