Tulentekijä Tuikku

Tervetuloa blogiini!
Aloin pitämään tätä tätieni upeiden blogien innostamana. Kirjoittelen päiväkirjamuotoisesti kaikenlaista elämästäni. Erityisesti tekemistäni ulkoiluretkistä ja vaelluksista. Koitan kuvailla kamerallani kaikkea näkemääni luonnon kauneutta juttujeni höysteeksi. Kertoilen puutarhanhoidosta ja kasvien viljelystä sekä kiinnostuksestani permakulttuuria kohtaa. Esittelen tekemiäni käsitöitä ja päivittelen tätä maailmanmenoa.
Kaikenlaiset komentit ovat tervetulleita ja mukavaa luettavaa. Tiedän näin, etten ihan yksin höpise juttujani bittiavaruuteen.

maanantai 31. elokuuta 2015

Muotkatuntureille vaellusreissu yksin 21.8.-28.8.2015



Paistuntureiden valloituksen jälkeen vuorossa oli Muotkatunturit. Valitettavasti vaelluskaverini polvi ei enää kestänyt vaeltamista ja hän jäi koiriensa kanssa Neljän Tuulen tuvalle.

Tästä tuli ensimmäinen yksin kuljettava vaellus.
Nukuin Veajellattujärven rannassa ekan yön ja lähdin liikkeelle reittiä pitkin Hansin uudelle laavulle, josta Hansin ohjeiden mukaan kiersin tunturin oikealta puolen Tuanganuaivin kuvankauniille huipulle.
Tiukan nousun jälkeen lampi tuli esiin kivilouhikon keskellä. Teltta pystyyn ja uimaan raikkaaseen lähdepohjaiseen lampeen. Paikka häikäisee karulla kauneudellaan ja kuljin pitkin ja poikin lakea kameran kanssa. Päivä oli kuuma, mutta iltaa kohden alkoi taivaalle kerääntyä pilviä. 
 Reitin suunnitelma vaihtui kokoajan ja oikeastaan kuljin sinnesuntänne, kun tajusin jättäneeni kaikki sadevarusteet kaverini autoon ja säätiedotus lupaili sateita. Pyrin pysymään noin päivänmatkan päässä MuotkanRuotkusta. Pääsisin sateen sattuessa nopeasti kuivaan.

Kolmantena päivänä oli tarkoitus taivaltaa Soarvegielaksen yli, mutta päivä oli kuuma ja väsähdin totaallisesti jo Bealdoaivvasin rinteitä kavutessani. Laskeuduin Ylempään Harrijärveen laskevan puron reunalle evästelemään. Trangialla keittelin vettä ja nautin lämpimänkupin leivän kera. Jatkoin toiselle purolle ja päätin kavuta sen reunaa ylös Peltoaiville. Puro oli kaunis ja polveili kivien välissä välillä pienenä liruna ja välillä putkahti isompia lampareita ja kohisevia puroja. Matkalla oli pakko useasti kääntyä katsomaan alaspäin upeina avautuvia maisemia.


 Vähän ylempänä oli melkein Tuanganuaivin veroinen louhikossa oleva syvä lampi. Toki hurjasti pienempi. Eikä täällä ollut telttapaikkaa.
Vaikuttava paikka silti, jos en olisi ollut jo pidemmällä tauolla, tähän olisin jäänyt. Nyt jatkoin ihailun jälkeen ylöspäin kapuamista.
Kuuma päivä alkoi tuntua jaloissa ja vettä kului paljon. Alkoi olla jo nälkäkin ,kun pääsin Peltoaivin huipun tuntumaan. Päätin laittaa teltan ensimmäiseen sopivaan kohtaan ja juuri silloin ei tuntunut löytyvän yhtään puron reunaa, johon teltan saisi edes jotenkuten suoraan. Voimat olivat jo ihan loppu löytäessäni pienen puropahasen ja sen reunalla oli tasaista. Teltan pystytyksen ja sapuskat nassuun saatuani, virkistyin niin paljon, että meinasin jo pistää teltan kasaan ja jatkaa matkaa. Onneksi järki voitti. Mikäs kiire mulla on mihinkään. Ja tästä oli hyvä tehdä Peltoaivin huiputus. Kiertelin lämpimässä illassa lakea ympäri ja ihailin joka puolelle avautuvia maisemia. Olin kuin maailmankatolla. Huippu tunne!
Suunnittelin vaelluksen jatkoa ja katselin sieltä ylhäältä kaukana laella näkyviä pieniä lampia ja päätin mennä sinne seuraavaksi yöksi.
Ensin halusin käydä Soarvegielaksen toisella puolen.


 Aamulla kamat rinkkaan ja Peltoaivin yli ja tasanne josta pääsee helposti Soarvegielakselle löytyi helposti. Tämä oli helppo päivä kulkea. Pikkunousu Soarvegielaksen tasanteelle ja tarkoitus oli pitää lämminkuppitauko, mutta sadekuuro yllätti juuri siinä kohdin. Se meni ohi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Jatkoin kuitenkin Paanneojalle asti patikointia.

 Paanneojalla pidin taukoa ja keittelin jälleen vettä lämminkuppia varten. Paikka oli soinen ja itikoita oli aivan riesaksi asti, joten tauko jäi lyhyen puoleiseksi. Mäkäräisiä ja polttiaisia oli iltaisin ja aamulla. Hyttysistä ei ollut haittaa. Muutama inisiä joskus kävi häiritsemässä. Kannoin rinkassa aivan turhaan kaikenmaailman myrkkyjä. Yhtään kertaa en niitä tarvinnut.

Poroja oli paljon tällä reissulla ja ne tulivat teltan lähelle ja muutenkin törmäilin niihin jatkuvasti. Olin yksin liikkuessani niin hiljaa ja istuskelin pitkiä aikoja maanrajassa vaiti ja melkein liikkumati. Näin paljon riekkoja, kiirunoita, sopuleita ja myyriä. Lapinpöllökin kävi tervehtimässä. Olin näkevinäni maakotkankin.
Ruskanvärit alkoivat pikkuhiljaa tulemaan päivän lyhetessä näkyviin. Maaruska on kaunis. Punaisia riekonmarjojen lehtiä ja oransseja vaivaiskoivujen lehtiä näkyi jo.
Kapusin Soarvegielakselta takaisin Peltoaivin yli lammille, jotka olin nähnyt laelta ja vau, paikka oli kuvankaunis. Peltojärvi taustalla ja tuntureita ympärillä.
 Pöllö kierteli pääni yläpuolella. Haukat syöksähtelivät nappaamaan myyrän varvikoista. Olin haltioitunut. Tuijottelin vuoroon taivaalle ja vuoroon lammille. Kuvasin paljon kaikenlaista ja olin inspiroitunut näkemästäni. Melkein pakahduin tämän kaiken ihanuuden voimasta.

Jostain kummasta syystä sanat alkoivat tulla runonmuodossa aivoihini. Koko loppupäivä runoja tuli pulputen. Harmi, kun en niitä kirjoittanut ylös heti. Sillä en niitä enää hetkenpäästä muistanut.

Päivä oli reissun paras!
Vaaleanpunainen kuu nousi tunturista, kuin kruunaten tämän päivän.
 Syksyiset värit värjäsivät maiseman. Edessä oli monenkirjava väripaletti. Hienoa oli seurata tuntureiden värien muutumista valon muokatessa niitä. Illan sinerrys ja aamun usvanharmaa vaihtui päivällä kirjavaksi väriläiskäksi. Pilvien varjot kulkivat aaveina lakien huipuilla.

Jälleen teltan kuivattelua aamulla.Ilmankosteus oli sitä luokkaa, että kaikki tuntui kostealta. Pari tuntia odottelua ja kamat kasaan. Rinkka ei tuntunut enää painavan mitään, vaikka kipusin jatkuvasti tunturia ylös ja alas. Mieliala oli korkealla ja jalka nousi kepeästi. Päätin mennä aikaisemmin näkemälleni järvelle yöksi.
Laskeuduin Peltoaivin rinnettä loivasti alas kohti Peltojokea. Kartan mukaan järvellä ei ole nimeä, mutta numero on 350,5. Sinne meni kiva hiekkatasanko. Matka meni niin joutuisasti, että päätin kivuta vielä kerran Peltoaivin huipulle ilman rinkkaa. Kivilouhikossa pyrähteli kiirunoita. Niillä on hyvä suojaväri. Vaikka juuri näin niiden liikkuvan, jouduin tovin etsiskelemään niitä kuvatakseni. Ryömin aivan niiden viereen, sillä kamerassani ei ole kummoinenkaan optiikka. Sain  kuitenkin jokusen kuvaan. kaikenkaikkiaan kiirunoita oli samassa louhikossa 8 kappaletta. Niitä oli vain niin hankala nähdä.


Saavuin tihkusateen saattelemana järven rantaan ja laitoin äkkiä teltan pystyyn. Jouduin sytyttelemään nuotion kuivatellekseni kosteaa makuupussia. Nuotionlämpö piti vain hetken kosteuden loitolla, joten sulkeuduin nopeasti pussiin.
Sumu laskeutui tunturin laelta sakeana alas ja kasteli kaiken.
Aamulla jatkoi Peltojokea kohti ja poikkesin katsomaan Lahtisen tupaa. Olen siitä paljon kuullut, mutta olin ekaa kertaa katsomassa. Nähtyä tuli ja takaisin tunturiin. Tälläkertaa nousin Alemman Harrijärven reunasta polkua pitkin ensin ja sitten taas omia polkuja ylös Bealdoaivvasin ja Tuanganuaivin välistä. Laskeuduin kohti Alempaa Honkavuomaa. Kartasta olin jälleen bongannut  pienen lammen ja sinne siis matkani vei. Oikein kaunis paikka jälleen. Porot tulivat aivan leiriini asti ja jossain vaiheessa tajusin laittaneeni teltan aivan niiden kulkureitille. Yö oli tapahtumarikas, porojen kulkiessa jatkuvasti ohi.

Kävin jälleen huiputtamassa illalla Bealdoaivvasin. Tai kapusin noin kilometrin ylöspäin soittaakseni tilannetiedotuksen kotiin ja vaelluskaverilleni. Kävin myös kurkistamassa Alemman Honkavuoman latvajärveä. Kalastusvehkeet oli mukana, mutten kalastanut juurikaan.
 Seuraava päivä alkoi taas lämpimänä ja oli puolipilvistä. Tepsuttelin mukavaa tasankoa seuraten Alempaa Honkavuomaa. Ihailin Tuanganuaivin rinteitä ja Jeageloaivin rinteitä.
Kartalta koitin aina paikantaa itseni, missä kohtia rinnettä liikuin. Kiersin pienen suon tai soistuman ja siinä keskellä olevan lammen. Se ei soveltunut telttapaikaksi. Oli kovin kivinen tai soinen. Kävin pyörähtämässä kivan kurun reunalla ja sitten kohti Jäkäläpäänojaa. Sitä seuraillen Hansin laavu tuli eteen koivikossa.
Siellä pidin kunnon tauon ja istuskelin tovin ihaillen syysväriin jo pukeutuvia koivikoita.



Poroja meni ja tuli jatkuvasti. Riekkoja lähti kiroillen jaloista. Askeleet hidastuivat, kun matka läheni loppuaan. Suuri haikeus iski tajuntaan. Mä en haluaisi lähteä vielä pois.
Enää oli yksi yö Peltojoen varressa ja matka kohti kotia alkoi.
Tämä oli paras reissuni ikinä. Kiireetön ja rauhallinen. Yksin oli hyvä olla.
Kertaakaan ei ollut orpo olo, eikä pelottanut. Tunturissa ja luonnossa on turvallinen olo.

2 kommenttia:

  1. On hienoja kuvia ja hieno tarina. Tuolla pitää joskus käydä.

    VastaaPoista
  2. Kaunistakin kauniimpi Muotka! Olin kolmannella yksinvaelluksella kesäkuussa 2015 noissa maisemissa, eli muutama kuukausi ennen sinua. Kiitos tarinastasi, oli mukava palata taas muotkalle juttusi kera. Ehkä ensi kesänä taas oikeasti.

    VastaaPoista