Tulentekijä Tuikku

Tervetuloa blogiini!
Aloin pitämään tätä tätieni upeiden blogien innostamana. Kirjoittelen päiväkirjamuotoisesti kaikenlaista elämästäni. Erityisesti tekemistäni ulkoiluretkistä ja vaelluksista. Koitan kuvailla kamerallani kaikkea näkemääni luonnon kauneutta juttujeni höysteeksi. Kertoilen puutarhanhoidosta ja kasvien viljelystä sekä kiinnostuksestani permakulttuuria kohtaa. Esittelen tekemiäni käsitöitä ja päivittelen tätä maailmanmenoa.
Kaikenlaiset komentit ovat tervetulleita ja mukavaa luettavaa. Tiedän näin, etten ihan yksin höpise juttujani bittiavaruuteen.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Vaellusreissu 15.-20.6.2013 Senja, Norja

Lähdimme rinkkojen kanssa vaeltamaan Ånderdalenin kansallispuistoon Tranoybotnin leirintäalueen läheisyydestä alkavalta reitiltä. Pitkä ajomatka Porista Tampereen kautta Senjalle painoi jonkin verran jaloissa, mutta hyvin jaksoimme kiivetä muutamat hengästyttävät nousut tunturiin. Maisemat olivat suomaisemista korkeisiin lumen täplittämiin tuntureihin. Sää oli pilvinen, mutta sadetta emme kuitenkaan saaneet niskaamme. Maasto oli helppokulkuista ja polku oli vaihtelevasti merkitty punaisilla täplillä kiviin ja puun kylkiin. Hyttysiä täällä ei juurikaan ollut, vaikka soita piisasi koko matkalla. Hilla kukki runsaasti, jopa tuntureiden rinteillä.
                                      Kuva alkumatkan suoalueesta,  Ånderelvasta ja Åndervatnetista
Toisena päivänä siirsimme telttapaikkaa 2-3 kilometriä eteenpäin ja jouduimme ensin ylittämään kosken kohdilta yhden joen. Kukaan ei onnistunut kastelemaan varusteitaan, vaikka koskessa oli aika liukkaita kiviä. Lähdimme teltan pystytyksen jälkeen ilman rinkkoja kapuamaan ylös tunturiin seuraillen solisevaa puroa, jossa oli kauniita putouksia. Ylhällä oli vielä pieni järvi jäässä ja luntakin maassa. Valokuvattavaa oli ympärillä, niin ettei tiennyt mihin kameran kanssa tähtäilisi. Aivan uskomattoman upea paikka. Takaisin laskeuduimme puron toista puolta ja kävimme lammessa pikaisesti uimassa.
                                     Ånderjoki,  Kapervatnet ja telttapaikka järven päässä ylempänä




Yövyimme vielä samassa paikassa toisenkin yön ja päätimme lähteä katsomaan merta ja Gjeskanlahtea.
Lähdimme vielä samana iltana rinkkojen kanssa takaisin ensimmäiselle telttapaikalle. Illalla oli mukava paistella lättyjä ja ihailla keskiyön auringon paistetta Midnattesfjelletin laelle.
Seuraavana päivänä patikoimme Ånderjoen rannalle ja päätimme kahlata joen toiselle puolelle telttailemaan. Vesi oli kirpakan virkistävää! Kävimme ihailemassa korkealta laskevia putouksia syvissä kalliorotkoissa. Vesi kohisi ja pauhasi vaahtopäinä kohti Ånderjokea monesta kohtaa.

                                   Ånderelva mutkittelee ja jossain tuolla alhaalla oli meillä leiri
Vaellusreissun jälkeen ajelimme vielä Senjan saarta katselemassa. Kävimme yöpymässä Mefjord Bryggessä ja poikkesimme Husoyssa, jossa oli paljon taloja kapealla kaistaleella vuorten puristuksissa.

Senjalle tulemme varmaasti vielä uudestaan vaeltamaan, sillä paljon jäi vielä näkemättä.