Tulentekijä Tuikku

Tervetuloa blogiini!
Aloin pitämään tätä tätieni upeiden blogien innostamana. Kirjoittelen päiväkirjamuotoisesti kaikenlaista elämästäni. Erityisesti tekemistäni ulkoiluretkistä ja vaelluksista. Koitan kuvailla kamerallani kaikkea näkemääni luonnon kauneutta juttujeni höysteeksi. Kertoilen puutarhanhoidosta ja kasvien viljelystä sekä kiinnostuksestani permakulttuuria kohtaa. Esittelen tekemiäni käsitöitä ja päivittelen tätä maailmanmenoa.
Kaikenlaiset komentit ovat tervetulleita ja mukavaa luettavaa. Tiedän näin, etten ihan yksin höpise juttujani bittiavaruuteen.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Sadepäivän puuhia

 
Sadepäivänä on aikaa mietiskellä elämää sisätiloissa. Mukava raukeus ja rauhallisuus värittävät näitä sateenropinapäiviä. Piha- ja puutarhatyöt saavat jäädä ja melkein pakkomielteinen kilometrien ahnetiminen juoksemalla saa ansaittua taukoa. Tartuin Valokin mandala haasteeseen ja se oli hirvittävän vaikeaa aluksi. Piirsin ympyrän valkoiselle paperille ja se huusi tyhjyttään päin naamaa jonkun aikaa, ennen kuin aivosolut  löysivät kätköistään piirrettävää. Ensin piirsin nopeasti akvarelliliiduilla vapaalla kädellä kuvan joka pakottautui ulos. Yritin sitten tehdä siitä hienomman vesivärikynillä. Yö tuli vastaan ja hämärä pakotti laskemaan kynät käsistä. Aamulla totesin ensimmäisen olevan ehkä kuitenkin se aidompi tekele. Vähän suttuinen ja epätarkka. Selvästi siinä on koko elämän kuljettava matka, päättymätön polku ja kultainen keskitie. Tai mitä lie. Valitut värit olivat aika voimakkaita. Voimakas liila oli yllättävä väri. Luulin liitua tummansiniseksi, mutta väri olikin just eikä melkein oikea. Vesivärikynissä ei tietenkään ollut samaa tummaa violettia ja jouduin värittelemään monella värillä päällekäin. En ole piiitkään aikaan piirtänyt tai maalannut yhtään mitään ja sen myös huomaa. Aivot ja käsi eivät pelaa yhteen oudokseltaan.

Juhannuskin oli ja meni. Olimme vanhempieni asuntovaunun kanssa mökillä lapsuudenmaisemissa. Paikalla on suuri merkitys sisarusteni ja minun elämässä, sillä vietimme siellä usein lapsena kesälomalle. Paikka on äitini vanha koti ja voin vain arvailla mitä se merkitseekään vanhalle mummulleni ja hänen lapsilleen, kun se on jo minullekin mahdottoman rakas paikka. Siellä olemme saaneet kokea mielikuvitusta rikastavaa lapsuutta. Luonto ympärillä soi loputtomasti meille keskenkasvuisille uteliaille mukuloille tekemistä. Ah, muistan ne suon reunassa lehmijakkaran kanssa istutut kalastusretket ja veneellä tehdyt järviseikkailut. Vähän vanhemmat tätimme olivat jo tuolloin kekseliäitä ja kaikenlaiset pukuleikit olivat riemastuttavia. Välillä tappelimme kuin iso sisarusparvi, mutta aina sopu tuli tupaan, jos ei muuten niin tappelupukarit erotettiin ja taisi siskoni sisukkaimpana joutua joskus nurkkakomeroon rauhoittumaan. Voi noita aikoja! Ilmankos äitini siskot ovat rakkaita ja tuntuvat läheisimmiltä sukulaisilta. Juhannuksena pärisivät tietysti rummut ja erilaiset soittimet vinkuivat, kilisivät ja plonkuivat valoisaan kesäyöhön.
Aurinkoisempia kelejä odotellessa!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Puutarhassa touhuilua

Tässä uusi kasvimaani muoto, spiraalissa sipulia ja porkkanaa. Laidoilla avomaakurkun sirkkalehtien ympärille olen laittanut katekerroksen heiniä. Maa näyttää sekaiselta, mutta uskon rikkaruohojen kitkemisen vähenemiseen.
Tänä keväänä päätin kokeilla jotain uutta kasvimaallani. Kasasin hienon spiraalipenkin ja laitoin siihen punasipulia ja porkkanaa. Alareunassa on keräsalaattia, basilikaa ja ihan laidoilla kiertää avomaakurkkua. Muuhun osaan sain mahtumaan vielä naurista ja pinaattiakin. Viimevuotinen persilja kasvaa komiasti jo ja pari porkkanaa jätin maahan syksyllä ja niissä näkyy vihreät lehdet kasvavan kovaa vauhtia. Tarkoitus olisi koittaa saada uusia siemeniä. Katsotaan kuinka käy. Ensimmäisten sateiden jälkeen pelkäsin koko spiraalin valuneen yhdeksi multakasaksi, mutta huojentuneena totesin maan pysyneen paikoillaan. Onneksi laitoin tiiliskiviä ja kiviä  reunoja tukemaan. Samalla keräävät lämpöä maahan. Kasvihuoneessa tomaatintaimet voivat kylmistä öistä huolimatta hyvin. Isän ja äidin Espanjasta tuoma tomaatintaimi piti tuoda yöhoitoon sisälle, kun se selvästi alkoi kylmästä kärsimään. Siinä on jo muutama tomaatinalkukin. Perunapenkki on vielä hiukan hakusessa, kun viimevuonna pellossa meni peruna kosteuden takia pilalle ja nyt ollaan mietitty mihin sen perunapenkin laittaisi. Taitaa jäädä tänä vuonna peruna laittamatta. Vielä tekisi mieli laittaa jotain muutakin kasvihuoneeseen kasvamaan. Paprikat ovat taas ämpäreissä kasvihuoneessa ja voisin kokeilla jotain muutakin laittaa ämpärikasvatukseen. Ovat niin helppoja hoitaa ja syksyllä voin siirtää kylmästä ne sisälle helposti. Elämä on muuten aika pyörremyrskyn kourissa ja muutosten tuulen puhaltavat oikein olantakaa. Lähden itse opiskelemaan syksyllä eläintenhoitajaksi ja samalla kouluttaudun koiraprojektissa koirankouluttajaksi. Odotan sitä innolla, sillä se on varmasti minulle sopivaa hommaa. Ihmettelen vaan, miksi piti mennä näin kauan löytää se oma-ala. Olen aivan pikkutytöstä lähtien ollut kiinnostunut kaikista eläimistä ja mummulassa seikkailin aina lehmienlaitumelle rapsuttelemaan lehmiä.
Mieheni jatkaa linja-autoyrityksemme pyörittämistä yksikseen. Joudun varmaan jonkin verran osallistumaan opiskelun ohella toimintaan, mutta ei se haittaa, kun ei ole päätoimista. Kotimme toivottavasti saamme pitää. Täällä olisi mahdollista pitää sitten joskus niitä eläimiä, kunhan valmistun. Haaveilen terapia-alpakoista, vuohista....