Tulentekijä Tuikku

Tervetuloa blogiini!
Aloin pitämään tätä tätieni upeiden blogien innostamana. Kirjoittelen päiväkirjamuotoisesti kaikenlaista elämästäni. Erityisesti tekemistäni ulkoiluretkistä ja vaelluksista. Koitan kuvailla kamerallani kaikkea näkemääni luonnon kauneutta juttujeni höysteeksi. Kertoilen puutarhanhoidosta ja kasvien viljelystä sekä kiinnostuksestani permakulttuuria kohtaa. Esittelen tekemiäni käsitöitä ja päivittelen tätä maailmanmenoa.
Kaikenlaiset komentit ovat tervetulleita ja mukavaa luettavaa. Tiedän näin, etten ihan yksin höpise juttujani bittiavaruuteen.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Hola!

Aivan liian nopeasti aika kului lomalla ollessani. Vajaat kolme viikkoa meni niin, että hupsista vaan. 18 päivää sain nauttia valosta ja lämmöstä. Parasta oli, että ajatukset irtosivat työasioista ja lakkasin huolehtimasta laskuista ja aikatauluista. Ensimmäinen viikko meni melkeinpä sumussa, mutta pikkuhiljaa huomasin löytäväni oman itseni jälleen. Toisen viikon lopulla olikin jo valmis lähtemään pidemmille juoksu-ja kävelylenkeille ympäröivään seutuun. Useasti kävelin pitkin hiekkarantaa meren kohinaa kuunnellen. Toisinaan se kuiskaili hiljaisesti ja toisinaan pauhasi korvia huumaavasti, aina kuitenkin rakastin sen ikuista rytmiä. Meren aaltojen katselu on jotenkin verrattavissa nuotion tuijotteluun, molemmat rauhoittavat ja antavat mielen tehdä omia juttujaan.
Kiitokset vanhemmilleni, kun sain heidän luonaan asustella. Kuljettivat autollaan kauppareissuille ja uusia paikkoja katsomaan, kunhan ensin tokenin suuremmasta väsymyksestä. Tyttäreni vierailu Barcelonasta oli myös hyvä asia. Sain rauhoiteltua huoleni tytön kunnosta ja selviytymisestä vieraassa maassa. Täytyy kyllä hattua nostaa tytön rohkeudelle lähteä Suomesta ilman tietoa työ- tai asumispaikoista. Olen niin onnellinen hänen puolestaan! Hän elää unelmaansa todeksi. Itse olen jämähtänyt paikoilleni ja tilanne tuntuu välillä vankilalta josta ei pääse pois koskaan. Pakko vaan yrittää kestää! Onneksi on paikka mihin paeta lataamaan lisäenergiaa auringosta. Kaikilla ei ole tällaista mahdollisuutta. Kunhan vanhempani eivät ota meidän huolia kannettavakseen. Meitä rikkinäisiä sieluja on monta jonossa menossa vierihoitoon Espanjaan. Kohta täytyy hommata sieltä sellanen kimppakämppä pakopaikaksi talvenkaamoksesta. Ihastuin San Miguel de Salinaksen kylän lähellä oleviin pinjametsiköihin ja vuoriin. Sieltä voisi etsiä hylätyn appelsiinifarmin "fincan" majapaikakseen. Kävimme kuvaamaassa mantelipuiden kukkimista siellä ja sinne olisin voinut jäädä.
Kuvasin loppujen lopuksi aika vähän koko reissun aikana, vaikka kameraa ulkoilutin jatkuvasti. Aina ei luovuus kuki, mutta kukat kylläkin.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Aurinkoenergiaa lataamassa

Olen ladannut akkujani jo pian viikon täällä aurinkoisessa Espanjassa ja täytyy sanoa, että tämä reissu tuli enemmän kuin tarpeeseen. Täällä olen yrittänyt ilman mitään työhuolia huilata ja käydä juoksemassa pikku matkoja meren rannalla. Ensin alkuun aurinko tuntui paistavan niin kirkkaasti, ettei simmuja pystynyt pitämään auki, mutta pikkuhiljaa alkaa näkimet tottumaan suurempaan valon määrään. Lämpötila on vaihdellut 16-20 asteen välillä, joka on ihan sopeva tämmöselle ulkoilmaihmiselle. Hiki pukkaa pintaan, kun istuskellaan vanhempieni terassilla päiväkahveilla aurinkoisella ilmalla. Vielä saan nauttia tästä ihanuudesta melkein kaksi viikkoa. En ole koskaan ollutkaan näin pitkää aikaa täällä lämpimässä. Kiitän miestäni, että sain tulla tänne ja hän jäi pitämään firmaa yksin pystyssä. Suomessa on ollut lumisateita ja ne ovat aiheuttaneet sähkökatkoja. Meillä oli jälleen kotona myös nettiyhteydet poikki pitkän ajan. Viikon ajan on ollut vaikeuksia hoitaa bisneksiä ilman sähköä ja nettiä. Onneksi linja-autot sentään liikkuvat siitä huolimatta. Vähän täällä tunnen syyllisyyttä, kun laiskottelen täällä ja toinen joutuu raatamaan lumi- ja työhommissa. Parempi ehkä kuitenkin, että kasaan pääni täällä ja palaan töihin taas tarmolla. Nyt pitää mennä alakertaan syömään. Täällä ruokapalvelukin pelaa!

perjantai 6. tammikuuta 2012

ala- ja ylämäkiä jiihaa!

Tänään oli ihana talvipäivä ja vihdoinkin sain kaivaa eräsukset suulin ylisiltä ja ottaa tänä talvena ensituntumaa koirahiihtoon. Alku ei taasenkaan ollut helppo liian innokkaan koiran kanssa. Hetken oli ärräpäitä ilmassa, ennen kuin Blondi suostui pysymään aloillaan valjaiden ja suksien asentamisen ajaksi. Sitten mentiinkiin aika haipakkaa pitkin osin jäistä tietä. Vetäminen on selvästi Blondille mieluisaa puuhaa ja varsinkin ilman painavaa kelkkaa vauhtiakin löytyy. Tiellä oli paikoin sora tullut lumenaurauksen läpi ja sukset jarruttivat vauhdin, kuin seinään välillä. Oli pakko kääntyä 1,5km:n jälkeen takaisin kotia kohti muutaman aika hurjan melkein kaatumisen jälkeen. Pitänee odotella lisää lunta soratien peitoksi. Lähdettiin sitten kelkan kanssa ja nappasin samalla kameran föliin. Aurinko oli jo painumassa metikön suojaan ja kuu kurkisteli taivaan reunalla. Kävelimme ilman kelkkaa pienelle suolle. Korvat aivan soivat siellä hiljaisuudessa. Taivas oli sinistäkin sinisempi ja laskeva aurinko värjäsi alhaalla roikkuvat pilvet monenkirjavaksi valoshowksi. Valo värjäsi lumen vaaleansiniseksi ja kohta kuu tuijotteli meitä puiden latvojen yllä. Ah! niin kaunista, että kyynel karkasi silmäkulmasta. Luonnossa tunnen oloni levolliseksi ja kaikki se kauneus tekee onnelliseksi. Seurailimme tovin hirven jälkiä ja koko muu maailma kaikkosi arjen huolineen jonnekin. Olisin viihtynyt siellä kauemminkin, mutta suolla olikin enemmän vettä, kuin yleensä ja huopavuorisaappaani hörppäsi vettä. Saapas hölskyen potkuttelimme rivakasti tuvan lämpimään varpaita sulattelemaan. Viimeyönä putkahti runo, aika surumielinen... Mieleni mollisoinnut, surusävelet upotin sieluni sopukoihin, pahanolon padon taakse. Jäi iäisyyteen itkemätön itku. Piinani piilotin, tunteeni lukitsin. Vaan paisui sieluni tuska, mureni pato piinan alla. Ei auttanut hoettu mantra, en murru, en murru ei nyrkkiin puserrettu käsi. Purin hammasta, luomia poltti, kurkkua kuristi, en tahtonut sen tulla. Karkasi poru luomen alta, alaripsien tyveltä, Poskelle päästyään, otti vallan, poltti kuin kuuma laava. Hapertui mieleni pato, tyrskähti padottu tuska. Itketti itkemätön itku, ei siit loppua meinannut tulla. Vyöryi ylitse hyökyaaltoina, puhdisti sieluni sopukat. Laantui viimein vuolaat virrat, tyhjenivät kyynelkanavat. Jäi vain onttokuori, tuulen vietäväksi.