Tulentekijä Tuikku

Tervetuloa blogiini!
Aloin pitämään tätä tätieni upeiden blogien innostamana. Kirjoittelen päiväkirjamuotoisesti kaikenlaista elämästäni. Erityisesti tekemistäni ulkoiluretkistä ja vaelluksista. Koitan kuvailla kamerallani kaikkea näkemääni luonnon kauneutta juttujeni höysteeksi. Kertoilen puutarhanhoidosta ja kasvien viljelystä sekä kiinnostuksestani permakulttuuria kohtaa. Esittelen tekemiäni käsitöitä ja päivittelen tätä maailmanmenoa.
Kaikenlaiset komentit ovat tervetulleita ja mukavaa luettavaa. Tiedän näin, etten ihan yksin höpise juttujani bittiavaruuteen.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Sadepäivän puuhia

 
Sadepäivänä on aikaa mietiskellä elämää sisätiloissa. Mukava raukeus ja rauhallisuus värittävät näitä sateenropinapäiviä. Piha- ja puutarhatyöt saavat jäädä ja melkein pakkomielteinen kilometrien ahnetiminen juoksemalla saa ansaittua taukoa. Tartuin Valokin mandala haasteeseen ja se oli hirvittävän vaikeaa aluksi. Piirsin ympyrän valkoiselle paperille ja se huusi tyhjyttään päin naamaa jonkun aikaa, ennen kuin aivosolut  löysivät kätköistään piirrettävää. Ensin piirsin nopeasti akvarelliliiduilla vapaalla kädellä kuvan joka pakottautui ulos. Yritin sitten tehdä siitä hienomman vesivärikynillä. Yö tuli vastaan ja hämärä pakotti laskemaan kynät käsistä. Aamulla totesin ensimmäisen olevan ehkä kuitenkin se aidompi tekele. Vähän suttuinen ja epätarkka. Selvästi siinä on koko elämän kuljettava matka, päättymätön polku ja kultainen keskitie. Tai mitä lie. Valitut värit olivat aika voimakkaita. Voimakas liila oli yllättävä väri. Luulin liitua tummansiniseksi, mutta väri olikin just eikä melkein oikea. Vesivärikynissä ei tietenkään ollut samaa tummaa violettia ja jouduin värittelemään monella värillä päällekäin. En ole piiitkään aikaan piirtänyt tai maalannut yhtään mitään ja sen myös huomaa. Aivot ja käsi eivät pelaa yhteen oudokseltaan.

Juhannuskin oli ja meni. Olimme vanhempieni asuntovaunun kanssa mökillä lapsuudenmaisemissa. Paikalla on suuri merkitys sisarusteni ja minun elämässä, sillä vietimme siellä usein lapsena kesälomalle. Paikka on äitini vanha koti ja voin vain arvailla mitä se merkitseekään vanhalle mummulleni ja hänen lapsilleen, kun se on jo minullekin mahdottoman rakas paikka. Siellä olemme saaneet kokea mielikuvitusta rikastavaa lapsuutta. Luonto ympärillä soi loputtomasti meille keskenkasvuisille uteliaille mukuloille tekemistä. Ah, muistan ne suon reunassa lehmijakkaran kanssa istutut kalastusretket ja veneellä tehdyt järviseikkailut. Vähän vanhemmat tätimme olivat jo tuolloin kekseliäitä ja kaikenlaiset pukuleikit olivat riemastuttavia. Välillä tappelimme kuin iso sisarusparvi, mutta aina sopu tuli tupaan, jos ei muuten niin tappelupukarit erotettiin ja taisi siskoni sisukkaimpana joutua joskus nurkkakomeroon rauhoittumaan. Voi noita aikoja! Ilmankos äitini siskot ovat rakkaita ja tuntuvat läheisimmiltä sukulaisilta. Juhannuksena pärisivät tietysti rummut ja erilaiset soittimet vinkuivat, kilisivät ja plonkuivat valoisaan kesäyöhön.
Aurinkoisempia kelejä odotellessa!

3 kommenttia:

  1. Juu, kyllä näitä kesiä on muisteltavana. Kumisaappaan varret hiersivät sääriin variksenjalkakuviot. Vanhasta radiosta..Vai oliko se sellainen kelanauhasoitin.. kuunneltiin Abban Waterloota. Hyttyset kuppasivat meistä ainakin desilitran verta kesässä.
    Sateella istuttiin sisällä piirtämässä tai lukemassa. Mummu leipoi mustikkapiiraita ja paistoi lettuja. Raparperia syötiin kastamalla sitä välillä kuppiin, johon oli kaadettu vähän hienoa sokeria. Takavuosina mökkijärven ympäri kulki myös kauppa-auto. Oli tosi jännää päästä ostoksille kauppa-autoon.
    Muistan myös yhden kesän kun tädin poikaystävä tuli mökille sinisellä moottoripyörällä. Pojalla oli pitkä kihara tukka ja omituiset vaatteet, mutta pyörä oli tosi hieno.

    VastaaPoista
  2. Parhailta maistuivat itse ongella saadut sysimustat appurat savustamisen jälkeen ja muistatko mummun leivinuunissa paistamat leivät ja pullapitkot. Nuuh, melkein haistan sen tuoksun tuvassa...Mummu opetti syömään mustikkatalkkunaa, jota en ole lapsuuden jälkeen syönytkään. Vieläköhän talkkunajauhoa edes myydään missään. Oranssissa kupoliteltassa nukuttiin vanhojen painavien peittojen alla ja kerroimme kummitusjuttuja, joita pelkäsimme itsekkin. Hoivasimme mottipäitä, sammakoita ja sisiliskoja omatekosissa terraarioissa. Kuuntelimme salaa mökin vintillä majaa pitävien isompien tyttöjen juttuja poikakavereista...

    VastaaPoista
  3. Kovimpa on tutun kuuloista lapsuutta. Se maistui elämältä, makealta mustikalta ja välillä nokkosten polttamalta. Siellä pienessä kannettavassa kasettisoittimessa soi myös CCR, Marc Bolan, Slade, Heep
    ja monta muuta niin IIIHA-HA-NAA juttua.Istuin juuri eräänä iltana ja kuuntelin Tuubista kaikkia vanhoja ralleja, oli kyllä hieman nostalginen olo,,,ja hieman tunsin itseni vanhaksi, onneksi vain vähän :) Mandalasi on tosi hieno! Symbolinen, kuin sipuli kerroksineen, jollainen on elämäkin. Selkeä, mutta kertoo paljon. Terveisin Täti-pomppufiilis-ryyytrytmimuna :)

    VastaaPoista