Tulentekijä Tuikku

Tervetuloa blogiini!
Aloin pitämään tätä tätieni upeiden blogien innostamana. Kirjoittelen päiväkirjamuotoisesti kaikenlaista elämästäni. Erityisesti tekemistäni ulkoiluretkistä ja vaelluksista. Koitan kuvailla kamerallani kaikkea näkemääni luonnon kauneutta juttujeni höysteeksi. Kertoilen puutarhanhoidosta ja kasvien viljelystä sekä kiinnostuksestani permakulttuuria kohtaa. Esittelen tekemiäni käsitöitä ja päivittelen tätä maailmanmenoa.
Kaikenlaiset komentit ovat tervetulleita ja mukavaa luettavaa. Tiedän näin, etten ihan yksin höpise juttujani bittiavaruuteen.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

kuka mää oon?


Tänään lenkillä tajusin kuinka terapeuttista on hölkätä metsän keskellä. Pitkillä juoksumatkoilla ehtii miettimään elämäänsä ja käydä mielenkiintoista sisäistä puhelua itsensä kanssa. Tänään mietin kuka minä oikein olen? Minkälaisen kuvan toiset minusta saavat. Itse mielestäni olen kiltti ja avulias, mutta muiden silmissä voin näyttäytyä aivan toisenlaiselta. Oikeastaan vasta nyt vajaa viiskympisenä olen tajunnut kuinka itsekäs ja itseriittoinen ihminen olen ollut nuorempana. Ehkä pikkuhiljaa vanhentuessani opin ottamisen sijaan myös antamaan. Itselleni tärkeintä on ollut kuitenkin myöntää omat virheet ja vajavaisuuteni ja pyrkiä korjaamaan mitä korjattavissa on. Sitä se elämänkoulu on! Hyväksyn kyllä itseni tällaisenaan ja koitan parantaa muutamat itseäni ärsyttävät piirteet itsestäni.
Sen olen huomannut miten vähän tavaran ja rahan määrä ratkaisee onnellisuutta. Onnellisuus, kun on tullut rakkaista ihmissuhteista ja siitä, että olemme terveitä. Näitä asioita haluan vaalia tulevaisuudessa entistä enemmän. Tahdon taistella ahneutta ja kateellisuutta vastaan, vaikka ne taitavat olla ihmisissä kuin tauti. Mistähän ihmeestä nekin tulevat. Jo pikkulapset kokevat näitä katalia tunteita. Onkohan kateus ja ahneus olleet ihmisen kehityksen ja selviytymisen kannalta tärkeitä ominaisuuksia, kysyn vaan? Olisiko evoluutio edennyt ilman näitä?

4 kommenttia:

  1. Eikö olekkin kumma, miten raitis ilma ja mieluinen liikunta( mä oon edelleen huono juoksemaan, kävely menee paremmin) saa pään hyrräämään. Oi ja voi monet kerrat oon omaa typeryyttäni manaillut, vaan silleesti me kasvetaan. Kait se kaikki opiksi on... edelleen :) Toivottavasti ei sentään ne samat jutut,,,aina o_o Totta turiset, ei se mammona tuo onnea tai asema,,Kyllä se on ne ihmiset ja pienet asiat, yksinkertaiset ja aidot.

    VastaaPoista
  2. Melkein jokainen käy tuon minäitte&minunnapa- vaiheen nuorena tai nuorena aikuisena. Toisille taitaa jäädä koko iäksi päälle. Onhan se kiva huomata, että jotain oppia on matkan varrella tarttunut. Eipä voi omaakaan nuoruuttaan ihan nauramatta muistella, mutta sitä tikulla silmään...

    VastaaPoista
  3. Onneksi jotain kehitystä tapahtuu sentään, että on tässä vanhenemisessa jotain hyvääkin, vaikka kroppa ei tahdo pysyä mielen vauhdissa ja peilistä katsoo joku "vanhanainen" takaisin.

    VastaaPoista
  4. Kasvua sitä se on, eteenpäin on päässyt kun huomaa menneet erheet. Niille voi nauraa ja niistä voi oppia. Kateus on kamala asia joka myrkyttää kateiljan itsensä ja vaikeuttaa ihmissuhteita. Joskus kadehtiva ihminen on täysin sokea omalle käyttäytymiselleen. Tuntee jäävänsä koko ajan paitsi, on oikeutettu parempaan, kun on saanut mielestään vähemmän. Saa läheiset tuntemaan huonoa omaatuntoa jokaisesta kivasta asiasta jota toinen ei ole saanut. Oijoi kateus on surullista.

    VastaaPoista