Tulentekijä Tuikku

Tervetuloa blogiini!
Aloin pitämään tätä tätieni upeiden blogien innostamana. Kirjoittelen päiväkirjamuotoisesti kaikenlaista elämästäni. Erityisesti tekemistäni ulkoiluretkistä ja vaelluksista. Koitan kuvailla kamerallani kaikkea näkemääni luonnon kauneutta juttujeni höysteeksi. Kertoilen puutarhanhoidosta ja kasvien viljelystä sekä kiinnostuksestani permakulttuuria kohtaa. Esittelen tekemiäni käsitöitä ja päivittelen tätä maailmanmenoa.
Kaikenlaiset komentit ovat tervetulleita ja mukavaa luettavaa. Tiedän näin, etten ihan yksin höpise juttujani bittiavaruuteen.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Pakurikääpä huipputerveellinen teeaines

Pakurikääpä (Inonotus Obliguus) on koivupuussa kasvava hiilenmusta epämääräisen näköinen lahottajasieni, joka tappaa isäntäpuunsa 5-7 vuodessa. Esiintyy myös muissa lehtipuissa, mutta eniten terveellisiä aineita löytyy koivussa kasvaneissa käävissä. Pakurikääpää on käytetty Venäjällä ja Siperiassa jo satojen vuosien ajan, jossa pakuriteellä on hoidettu syöpää, tuberkuloosia ja vatsavaivoja. Varhaisimmat löydökset pakurin käytöstä ovat aina 5600 vuoden takaa. Suomessa pakurikääpää on käytetty sota-aikana myös teen- ja kahvinkorvikkeena eli "tikka-teenä". Pakuria on tutkittu 40 vuoden ajan ja Tohtori Kirsti Kahloksen työryhmä Helsingin yliopistossa vuonna 1984 löysi käävän viruksia, bakteereja ja syöpäsoluja hävittävät vaikutukset. Pakurikääpä on yksi parhaista antioksidanteista eli puolustaa tehokkaasti solujamme vapailta happiradikaaleilta. Joka solussamme on rasvakalvo, joka härskiintyy helposti happiradikaalien vaikutuksesta ja tämä on tärkeätä estää ja suojella solujamme. Pakurin antioksidanttisuutta kuvastava ORAC-luku on korkea 52,452. Vastaava luku on mustikalla 2,400. Pakuri on voimakas adaptogeeni, yleiskuntoa vahvistava aine, jota voi käyttää pitkiäkin aikoja ilman haittavaikutuksia.

Vaikuttavat aineet lyhykäisesti:
Betuliini, betuliinihappo (käytetään useissa lääkkeissä esim. virustartunta, melanooma, ja syöpälääkkeissä)
B-vitamiinit (tiamiini, riboflaviini,niasiini)
Polysakkaridit (parantavat immuunipuolustusta ja torjuvat virusinfektioita)
Germanium (auttaa puhdistamaan verta, normalisoi verenpainetta ja ehkäisee kasvaimia)
Melaniini (auttaa hiusten, ihon ja silmien hyvinvointiin)
Saponiinit
Inositolit
Inotidioli
Liukoiset lingiinit
Laktonit

Pakurikäävän käsittely:
Irrota pakurikääpä puusta kirveellä tai puukolla. Puhdista pinta roskista ja poista pehmentynyt limamainen mustapinta ja tuohi.

Tässä näkyy puhdistettu kääpä ja irrotettu musta kuivempi pintaosa, joka on käyttökelpoista myös.
Pilko pakuri kuivatusta varten pienempiin palasiin. Kuivaa kuivurissa tai tavallisessa uunissa n. 50 asteessa. Kuivaa riittävän kauan, koska pakuri homehtuu herkästi. Kuivausaika riippuu palasien koosta ja kuivaustavasta. Kuivatut palat kannattaa vielä jauhaa tehosekoittimella, kahvimyllyllä jauheeksi, näin saat parhaiten kaikki terveelliset aineet liukenemaan teehesi. Hunaja sopii mausteeksi mainiosti.
Pakuria voi käyttää myös heti tuoreeltaan teeaineeksi.
Itse olemme keittäneet vedessä palasia useamman tunnin ajan. Isompia palasia kauemmin kuin pienempiä. Tee on valmista kun on väriltään tummanruskeata tai mustaa. Olemme myös koittaneet hauduttaa termoskannussa 80 asteisessa vedessä 12 tuntia. Toiset suosittelevat keittämistä, että sienestä irtoaisi parhaiten hyödylliset aineet. Kokeilussa on uuttaa käävänpalasia alkoholiin.
Teetä voi käyttää kahvin valmistusvetenä, puuron, keiton ja riisin keittämiseen ym. melkein mihin vain...
Älä käytä pakuria antipioottikuurin aikana, äläkä veren hyytymistä estävien lääkkeiden kanssa, koska voivat toimia pakurikäävän vastavaikuttajina. Pakurikäävän kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuteen. Muista siis kysyä maanomistajan lupa keräämiselle.



tiistai 16. lokakuuta 2012

Unohdettu viisaus, luonto tarjoaa meille kaiken tarpeellisen!



Jotenkin olen taas alkanut ärsyyntymään ruokaohjelmiin, kun niitä tuppaa tulemaan joka kanavalta  tänä päivänä. Jopa lapset laitetaan valmiiseen muottiin kilpailemaan kokkiohjelmissa... är ja mur. Ruuanvalmistuksesta monimutkaisesti on tullut muotia. Ruoka eli ravintomme on kuitenkin todella tärkeä asia. Olemme sitä mitä syömme todellakin...Sen olemme unohtaneet tässä arjen kiireessä!
Mielestäni meidän kaikkien terveys ja jopa mielenterveys ongelmat lähtevät paljon siitä mitä laitamme suuhumme. Nykyisin on niin vaikea olla syömättä teollisesti prosessoitua ruokaa, kun elämän tahtimme on kiivasta ja kaupat ovat pullollaan toinen toistaan houkuttelevampia valmisaterioita. Eikä yksistään se, vaan tuleeko kukaan miettineeksi kuinka pitkän matkan ruoka tekee ennen päätymistään lautaselle tai mitä meille kaupoissa tarjotaan ostettavaksi??? Onko siinä mitään järkeä? Minusta kaikkein terveellisin ruoka on se, mikä päätyy ruuaksi luonnosta mahdollisemman vähällä käsittelyllä ja välikäsillä lautaselle. Siis ilman ihmisen puuttumista ruuaksi päättyvien aineiden kehittymisestä siemenestä/syntymästä lähtien aina lautaselle. Onko kukaan miettinyt mitä salaatista ja hedelmistä puuttuu meidän ihmisten jalostaessa alkuperäisistä luonnonvaraisista kasveista nopeammin kasvavia ja maukkaampia syötäviä lajeja...kuka tietää mitä tuhosimme jalostustyössä? Eläinten kohdalla tämä jo nähdään erilaisina sairauksina ja epämuodostumina.
Miksei meillä luonnostaan kasva suomen luonnossa maukkaita vihanneksia ja hedelmiä? Ja sitten kotipuutarhuri tuskailee, kun maukkaaksi jalostetut lajit eivät välty tuholaisilta ja taudeilta ilman myrkkyjä. Vieressä rehottavat alkuperäislajit terveinä ja vastustuskykyisinä. Yleensä kaikki luonnossa kasvavat syötävät kasvit maistuvat meistä kitkeriltä ja pahoilta, mutta ovat näin myös välttyneet suurimmalta osaltaan tuhohyönteisiltä ja taudeilta. Meillä taitaa olla aika tarkistaa makumieltymyksiämme, jos haluamme elää luontoa säästäen ja terveinä.
Itse käytän paljon luonnonvaraisia kasveja kasvukauden mukaan ruokaani ja teeaineet kerään pitkälti luonnosta. Syön paljon pakosta myös teollista ruokaa, mutta jos olisi mahdollista, metsästäisin riistaa ja kalastaisin kotimaista kalaa ruuakseni, välttäen epäterveesti kasvatettua ja tuotettua liha- ja kalatuotteita. Kerään jo paljon luonnonvaraisia kasveja, sieniä, marjoja  ja hedelmiä kasvukauden mukaan. Näin säilyy luonnollinen yhteys luontoon ja ulkona liikkuminen tervehdyttää niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Kaikkien pitäisi vain havahtua huomaamaan meidän unohtaneet mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle... luonnosta!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Mandala12

Ääh, tästä ei tullut aivan sellainen, mitä olin ajatellut. Yritin tehdä nopeasti sillä aikaa, kun koiranpentu nukkuu...Idea oli kuitenkin päässäni niin hyvä, että pakko yrittää. Skanneri, ei toistanut kunnolla hentoja värejä. Taivas ei ole valkoinen alkuperäisessä maalauksessa, vaan syksyn harmaa.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sateista, värikästä ja satoisaa syksyä!

Syksy on hurahtanut vauhdilla jo pitkälle. Puutarhassa on syksyn sadonkorjuun aika. Porkkanoista tuli komeita kohopenkissä ja kasvihuoneessa kypsyy joka päivä lisää kauniita ja herkullisia tomaatteja. Sipuli on kärsinyt sateisesta syksystä ja osa oli pehmentynyt aivan piloille. Onneksi pieni määrä oli kohopenkissä säästynyt kuivana ja sain punasipuliakin talteen. Salaattia tuli aivan hurjasti liikaa ja etanat valtasivat sateiden myötä koko salaattipenkin. Avomaakurkut jäivät tosi pikkuruisiksi, mutta maku on silti hyvä. Lähtivät kasvuun niin myöhään kylmän alku kevään takia, että eivät ehtineet kasvaa isommiksi.
Opiskeluni eläintenhoitajaksi on lähtenyt mukavasti käyntiin ja sain projektikoiran kolme viikkoa sitten. Labukan pentu oli 8:n viikon ikäinen tullessaan minulle ja ollaan ensin totuteltu toisiimme ja tarkoituksena on luoda hyvä suhde koiraan, jotta pystyn koiraa kouluttamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä on huomannut kuinka vaikeata on muistaa koko ajan, että koiranpentu omaksuu asioita joka ikinen hetki. Omien koiranpentujen kanssa on ollut paljon rennompi asenne. Tämän pennun kanssa on hurjasti suorituspaineita, kun tietää kuinka vaativiin tehtäviin koiria koulutetaan. Eniten koko koulutusta taitaa tapahtua omassa päässä. Joutuu miettimään oman kroppansa hallintaa ja äänenkäyttöään. Tämä kaikki on niin mielenkiintoista ja haluan oppia rauhalliseksi ja loogiseksi koiranohjaajaksi.
Yleensä syksyisin käyn paljon metsäretkillä kuvaamaassa syksyistä luontoa, mutta nyt aika menee koiranpennun kanssa touhuillessa. Rakastan syksyn värejä ja pirteän raikkaita aamuja. Ihailen niitä kotipihasta käsin tämän syksyn ja ehkä kerkiän kuvailemaan joitain syksyn tapahtumia luonnossakin.
 Hyvää syksyn jatkoa kaikille!

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Mandala

Tällainen mandala tuli paperille jo kaksiviikkoa sitten, mutta on ollut opiskelun alettua elämä sellasta haipakkaa, etten ole kerinnyt kunnolla konetta aukaisemaan. Opiskelu vaikuttaa nyt raskaalta ja tuntuu kuin aivot kävisivät ylikierroksilla ottaessaan äkkiä suurta määrää uutta tietoa vastaan. Kaippa tuohon taas tottuu pikkuhiljaa. Odotan innolla koiranohjaamiseen liittyviä oppitunteja ja odotan mielenkiinnolla minkälaisen projektikoiran saan koulutettavaksi. Kaikkea kivaa siis sillä saralla tiedossa!
Tässä kaiken töiden ja opiskelun ohessa olen yrittänyt poimia mustiaherukoita ja tehdä niistä hyytelöä. Lisäksi tietysti kasvihuoneen ja kasvimaan herkut alkavat kypsyä ja antaa herkullista satoa. Porkkanat ja sipulit ovat komeita jo. Salaattia on paljon yli oman tarpeen ja tomaatitkin vihdoin alkoivat punastumaan. Avomaakurkku kukkii, mutta vielä ei ole kurkkuja valmiina. Nyt pidetään peukkuja, ettei yöhallat vie niitä. Paprikat ovat tehneet yllätyksen tänä syksynä. Vihreitä alkuja on jo aivan hurjasti ja jotkut alkavat jo hiukan punoittamaan. Niiden siemenet kun olivat kaupan paprikoista multaan puolihuolimattomasti työnnetty. Viimevuotinen porkkana kukki runsaasti ja nyt odottelen kukkista muodostuvia siemeniä kerättäväksi.

maanantai 13. elokuuta 2012

Paistuntureille vaellusreissu

Akujoki Akumajan rannasta. Lähtöpaikka.


Porista 3.8.2012  kello 21.00 lähdimme mieheni kanssa viemään Porin ladun porukkaa  bussilla kohti Karigasniemeä. 18 vaeltajaa rinkkoineen ahtautui bussiin ja pitkä matka alkoi. Seuraavana päivänä n. klo 13.00 olimme Karigasniemen kylässä, josta haimme K-kaupasta avaimen Suomen ladun Akumajalle. Vielä oli noin 30km:ä pohjoiseen päin ajelua P-paikalle, josta vaelsimme rinkkojen kanssa 3,3km:ä majalle. Porukasta moni pystytteli telttoja pihalle, mutta me kellahdimme hirsituvan petiin nukkumaan matkaväsymystä pois. Olihan meillä jääneet yhdet yöunet väliin ajaessa. 5.8. Aamulla hyvin nukutun yön jälkeen mutustimme aamiaisen ja nostimme rinkat selkään ja vaellus saattoi alkaa. Osa porukasta jäi viikoksi Akumajalle ja tekivät päiväretkiä lähi maastoon ja loppu porukka lähti ryhmänä meitä ennen jo aikaisin aamulla vaellukselleen ylös tunturiin. Me kaksistaan lähdimme vaeltamaan Akujoen vartta jota seurasimme aina putoukselle asti. Siitä lähdimme kapuamaan Luovdejohkan sivuhaaraa Ahkovarrille päin. Kartasta katselimme sen olevan helpoin reitti ylös tunturiin. Ja sitähän se olikin. Puronvarsi oli helppokulkuista ja kauniit pienet putoukset saattelivat matkaamme iloisesti pulputellen melko ylös asti. Akuvaaran huippu nousi heti edessä ja mehän päätimme ylittää sen suorinta reittiä yli. Huipulta avautuivat mahtavat tunturinäkymät. Yllä kuva Akujoen suuntaan.
Akuvaaralta näimmekin Akujärven, jonka rannalle oli tarkoitus kävellä evästauolle. Ylhäältä valitsimme helppokulkuisimman reitin alas hiukan vasemmalta tunturisatulaa pitkin loivasti alas ja vastaan tuli mönkkäripolku, jota oikealle kulkemalla päästiin Akujärven porokämpille. Evästelyn jälkeen suuntasimme Akukammille ja nyt tarvittiin jo kompassia kartan avuksi suunnistaessa koivikossa ja purojen yli oikeaan suuntaan. Sää oli tähän asti ollut puolipilvinen, mutta kammille päästyämme alkoi satamaan ja päätimme yöpyä sisätiloissa. Seuranamme oli mukava pariskunta Kajaanista.
Kuvassa oikealla näkyy Akujärvi ja palsasuot. Me laskettelimme alas tasannetta pitkin vasemmalta kaartaen. Näin vältimme suot ja tiuhat koivikot. Kompassia ei tässä vielä tarvittu. Karttana Mapline24.comista tilattu 1:50 000 jääkärikartta. Se oli tosi hyvä. Kartasta puuttuvat kaikki valmiit polut ja rakennukset, mutta muuten toimi hyvin. Päivämatkaa kertyi 19,5km.
Akuvaara pilkistää vielä horisontissa juuri ennen Akujärvelle päästyämme. Akujärven rantatörmällä on pieni porokämppä ja wc. Kämppä on lukittu. Matkalla näimme toisenkin porokämpän palsasoiden reunassa. Poroja juoksenteli siellä täällä vasoineen meitä pakoon.
Onneksi koira ei ollut tällä reissulla mukana, niin paljon näimme poroja. Hiljaisessa maastossa näimme kiirunan, riekon ja tunturipöllön.



Nilijoki yöpymispaikalla
Näkymä toiseen suuntaan
6.8. Kammin lämpimän yön jälkeen lähdimme kulkemaan Kevon luonnonpuiston reittiä Kuivin tuvalle ja n. 2 tunnin pikakävelyn jälkeen saavuimme tihkuisessa kelissä sinne. Pian tupaan alkoi tulla muitakin kulkijoita ja nopeasti läksimme tauon jälkeen jatkamaan Guivin yli takaisin Paistuntureiden erämaa-alueelle. Guivin huipulla oli kylmä tuuli ja vettäkin sateli, joten emme siellä pitkää taukoa pitäneen vaan laskeuduimme alas merkittyä polkua pitkin pois luonnonpuiston alueelta kohti Leaksagoahtia. Ylitimme kauniissa maisemissa pienen puron ja täällä kohtasimme osan tuomistamme latulaisista. He pystyttelivät telttojaan ja olivat jäämässä siihen pariksi yöksi. Me patikoimme kohti Rassoaivia ja ylitimme pieneksi kutistuneen Nilijoen juuri lammen yläpuolelta ja jatkoimme vielä toisella puolella matkaa, etsien hyvää yöpymispaikkaa, jossa voisi joessa käydä kastautumassa. Pian löysimmekin todella syvän kohdan muuten niin matalassa joessa ja pystytimme teltan siihen lähelle. Päivämatkaa tuli 19 km.



7.8. Aamulla auringonpaiste herätteli meidät ja päivästä tuli lämmin. Jatkoimme pohjoista kohti seuraillen Nilijokea. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit. Maasto oli matalaa varvikkoa ja todella helppoa kulkea. Kävelysauvojen kanssa tikutimme aika vauhtia eteenpäin. Ylitimme pieniä puroja, jotka virtasivat Paistuntureilta Nilijokeen. Evästelimme jonkun sellaisen kohdilla ja nautimme päivästä. Kiersimme Gaimmoaivin ympäri ja kipusimme hiukan ylemmäs, josta  erotimme koska Nilijoesta erkanee Mavnnajohka, jota lähtisimme seurailemaan kohti takaisinpäin. Mavnnajohkan varrella yövyimme seuraavan yön.
Kaunista Gaimmoaivin alatasanteitä
Takana näkyvät jo Norjan huiput. Maasto oli tasaista tunturiylänköä.
Mavnnajohka ja teltamme. Päivämatka 14 km.
8.8. Päätimme siirtää leiriä vain kilometrin eteenpäin ja pitää huiputuspäivän. Huiputimme Gaimmoaivin ja Duottar mavnna rahppatin.
Molempien huipulla näimme lunta jo alhaalta ja ylhäällä sitä todellakin oli.
Päivän sää oli todella vaihteleva. Välillä aurinko paisteli ja välillä satoi vettä. Ensimmäisen huiputusreissun jälkeen olimme sadetta paossa teltassa ja taas sateen loputtua lähdimme toiselle huiputusretkelle. Olihan mahtava päivä!

kohti Duottar mavnnaa
































































Sitnogovaja kuivajoki
9.8. Läksimme lievästi nousten Duottar mavnnan rinnettä ylöspäin ja ylitimme tunturit ylösvievän puron kohdilta. Suuntasimme kohti Surggiidgavnnadanoaivia(huh, mikä nimi) ja sitä ennen poikittain menevää jokea. Jokiuoma löytyi, muttei vettä. Kävelimme tätä tasaista ylänköä noin 5 kilometriä ja vastaan tuli kosteikko, jossa joki tai joet tekivät 90 asteen mutkan. Juuri mutkan kohdalla oli vettä, jossa kävimme "uimassa" ja pidimme mukavan tauon. Jatkoimme jokea seuraten ensin ylempänä Juohkoaivin rinnettä, mutta huomasimme joen olevan aivan kuiva joten laskeuduimme kävelemään sen pohjalle. Matkalla saimme ihailla aivan uskomattoman kuvankauniita rantaniittyjä katajineen ja pieniä puroja virtaili siellä täällä. Juuri kun alkoi usko loppua oikeasta suunnasta putkahti jokien risteys eteemme. Nyt oli vettä. Culloveaijohka virtasi vuolaana ja alkumatkan Sitnogovajakin virtasi pieninä putouksina. Pystytimme teltan tasaisemmalle kohdalle ylös rinteeseen ja haikeus matkat päättymisestä alkoi jo tuntua. Viimeinen yö tunturissa ennen paluuta Akumajalle. Päivämatka oli 15km
Sitnogovajan "uimapaikka"
 
Jylhät reunat laskivat Bogejohkaan.

10.8. Viimeinen vaelluspäivä lähti käyntiin auringon paisteessa ja päivä oli jälleen lämmin. Ylitimme Culloveaijohkan aika pian leiripaikastamme lähdettyä sopivassa kohdassa. Virtaus oli joessa vauhdikas ja toisin paikoin oli paljon vettäkin, mutta silti onnistuimme löytämään ylityspaikan, josta pääsimme kengät jalassa kuivin jaloin yli. Käännyimme Bogejohkaa seuraillen kohti etelää ja tällä kertaa reitin valinta ei onnistunut aivan nappiin. Joenvarsi muuttui jyrkäksi ja mahdottomaksi kulkea. Nousimme jyrkkää rinnettä ylemmäksi ja seurailimme hirvien tekemää polkua, jota pitkin pääsimme suhteellisen helposti alas Akujoen varteen ja siitä polkua pitkin Akumajalle. Loppumatkasta kertyi 8km.
Kaiken kaikkiaan vaellus oli Suomen mahtavimmissa maisemissa ja kauniit tunturiylängöt jäivät mieleen. Tänne haluamme palata toistenkin! Akumajalla saunoimme ja nukuimme yhden yön pehmeillä patjoilla Dominicin mökissä. 11.8. Palasimme 3,3km:ä takaisin tienvarteen jätetylle bussille ja kotimatka alkoi.
Dominicin mökki Akumajalla




perjantai 3. elokuuta 2012

matkakuumeetta ja lapin hulluutta

Rinkka seisoo eteisessä pakattuna ja kohta alkaa pitkä uuvuttava ajomatka Karigasniemelle. Ihanaa päästä taas tunturiin patikoimaan. Ajatuksena on kiertää Paistuntureilla viikon ajan. Kevon kanjoni on pakko käydä katsomassa, vaikka en muuten piittaa valmiiden polkujen tallaamisesta. Erakkona haluan kulkea muista ihmisistä kaukana. Joskus oikein pakkaa naurattamaan oma harmistus, jos joku toinen vaeltaja sattuu samalle alueelle. Vaikka olen aika ulospäin suuntautunut omituinen höpöttäjä, nautin hiljaisuudesta ja puhumattomuudesta luonnossa. Paistuntureiden tunturiylängön  avaruus antaa aivoille tilaisuuden omaan vuoropuheluunsa luonnon kanssa. Rakastan kulkea siellä maailman harjalla tuulen ravisteltavana. Se tuuli vie kaiken pahanolon pois ja sielu lepää.
Laitan blogiin vaellusturinaa kuvilla, kunhan palailen arkeen. Opiskeluni alkaa heti reissun jälkeen maanantaina, mutta yritän ehtiä kokoomaan juttua. Itsestäni on ollut mukava lukea toisten vaelluskertomuksia ja siksi haluan ilahduttaa muita samanmielisiä. Toisten kokemuksista voi saada vinkkejä mielenkiintoisista paikoista joihin voisi itsekkin vaeltaa. Pelkkä kartan tuijottelu kun ei aina kerro kaikkea.
Laitan seuraavan mandalan kuvan jo nyt tähän, kun olen siellä tunturissa ensiviikon. Linkitys nyt ei onnistu, mutta osaa porukka tänne sitä jo katselemaan.

Tästä voi tulkita suunnattoman haluni tietää tulevat tapahtumat. Varsinkin nyt opiskelujen alussa...epäröin onkohan suuntani oikea...oliskos sittenkin pitänyt jatkaa ajohommia...vai...ääääh! Kun ei voi tietää etukäteen ratkaisujensa oikeaa tolaa. Pakko luottaa vaistoonsa, vaikka painuisi syvemmälle suohon sen takia.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

mandala 6

Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että tämä mandala tuli tehtyä jo viime maanantaina. Mutta tuntuu sopivan aiheeseen. Lintuna lennellessään voi nähdä maapallomme kauneuden ja kauheuden.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Mandala5

Kotipihassa katselin eilen kaunista sateenkaarta ja kukkaniityn värit tuntuivat hehkuvan tumman taivaan alla. Olo oli onnellinen ja rikas!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Mandala 4


Piirsin tämän mandalan lyijykynällä muutamassa minuutissa ja se kertoo unesta, jonka näen aina uudestaan ja uudestaan. Varsinkin, jos elämässäni on menossa jokin myllerrys. Unessa istun tai seison känkkyrän puun juurella ja olen epätietoinen kumpaa polkua pitäisi kulkea. Jostain siihen tulee susi, joka toisinaan jolkottaa kaukana toisella polulla ja katoaa mutkan taakse. Joskus istuu kanssani puun juurella ja katsoo kuuta. Olen unessa kysynyt siltä neuvoa mihin pitäisi kulkea tai mitä pitäisi seuraavaksi tehdä ja ilmeisesti susi on aina oikean tien näyttänyt, koska lopulta istun nuotion lämmössä.
Olen elämässäni taas jonkinlaisessa murroksessa ja olen oikein odottanut tätä unta, mutta nyt en ole sitä harmikseni  nähnyt. Tämä mandala sopisi shamaanirummun kalvolle kuvaksi.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

vielä on kesää jäljellä

Olen saanut nauttia vähän niin kuin kesälomalla olosta, kun työkiireet ovat takanapäin. Lataan akkuja puutarhassani täysin rinnoin. Olen makoillut riippumatossa ja nukkunutkin siellä muutamat yöt kuunnellen yölaulajien konserttia ja samalla ihaillut täysikuuta, joka kyllä piillotteli välillä pilvissä. Vihdoinkin on aikaa ottaa rennosti ja tehdä mitä haluaa. Puutarhassa olenkin sitten myllännyt joka armas päivä. Aina yhden nurkan valmiiksi saatuani, aloitan  jo uutta projektia innolla. Isoja laakakiviä olen raahannut hakkuuaukoilta ja tienpielistä monet kuormat ja ennen pelkkiä rikkaruohoja rehottanut takapiha alkaa olla jo ilo silmälle. Vielä on onneksi tässä isossa pihassa paaaljon tekemistä.
 Kävimme tyttäreni kanssa Sääksjärven rannalla kuvaamassa täysikuuta. Istuimme laiturilla ja odottelimme koska se kuu oikein alkaa nousta ja tietysti onnistuimme valitsemaan sellaisen paikan, että kuu nousi juuri ison saaren takaa ja taivaalle ilmestyi lisäksi suuria pilvilauttoja. Olin niin unelmoinut saavani kuvata järvenreunasta nousevaa kuuta. Ei sitä hienoa kuun kuvaa tullut vieläkään. Jää taas jotain tavoittelemisen arvoista kuvattavaa ensikesään. Olimme ensimmäistä kertaa Sääksjärven Salonpään rannassa ja siellä olikin vuorattava saunamökki ja kiva grillikota. Järvellä on upea melontareitti saarissa olevine laavuineen. Olisi kiva käydä melomassa kyseinen reitti tai tehdä pidempikin melontareissu Kiikoisjärvestä Jaaranjokea eli Piilijokea pitkin Sääksjärvelle ja siitä pääsee vielä Puurijärven kansallispuistoon asti. 
Lopuksi laitan pihalta ottamiani kuvakoosteita.
 Puutarhassa voivat hyvin salaatit, porkkanat, sipulit, persiljat, nauriit, salviat, timjami,oreganot eli mäkimeiramit ,ruohosipulit, erilaiset tomaatit, paprikat ja kesäkurpitsa. Avomaakurkku on kasvanut toivottoman hitaasti, mutta kai sekin sieltä alkaa kurkkuja tekemään. Rosmariini on myös kärsinyt kylmästä alkukesästä. Unohdin luumut, omenat, kirsikat, karhunvadelmat ja tietysti kaikki ne 500 herukkapuskaa pellolla.


Mukavaa kesän jatkoa!

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Sadepäivän puuhia

 
Sadepäivänä on aikaa mietiskellä elämää sisätiloissa. Mukava raukeus ja rauhallisuus värittävät näitä sateenropinapäiviä. Piha- ja puutarhatyöt saavat jäädä ja melkein pakkomielteinen kilometrien ahnetiminen juoksemalla saa ansaittua taukoa. Tartuin Valokin mandala haasteeseen ja se oli hirvittävän vaikeaa aluksi. Piirsin ympyrän valkoiselle paperille ja se huusi tyhjyttään päin naamaa jonkun aikaa, ennen kuin aivosolut  löysivät kätköistään piirrettävää. Ensin piirsin nopeasti akvarelliliiduilla vapaalla kädellä kuvan joka pakottautui ulos. Yritin sitten tehdä siitä hienomman vesivärikynillä. Yö tuli vastaan ja hämärä pakotti laskemaan kynät käsistä. Aamulla totesin ensimmäisen olevan ehkä kuitenkin se aidompi tekele. Vähän suttuinen ja epätarkka. Selvästi siinä on koko elämän kuljettava matka, päättymätön polku ja kultainen keskitie. Tai mitä lie. Valitut värit olivat aika voimakkaita. Voimakas liila oli yllättävä väri. Luulin liitua tummansiniseksi, mutta väri olikin just eikä melkein oikea. Vesivärikynissä ei tietenkään ollut samaa tummaa violettia ja jouduin värittelemään monella värillä päällekäin. En ole piiitkään aikaan piirtänyt tai maalannut yhtään mitään ja sen myös huomaa. Aivot ja käsi eivät pelaa yhteen oudokseltaan.

Juhannuskin oli ja meni. Olimme vanhempieni asuntovaunun kanssa mökillä lapsuudenmaisemissa. Paikalla on suuri merkitys sisarusteni ja minun elämässä, sillä vietimme siellä usein lapsena kesälomalle. Paikka on äitini vanha koti ja voin vain arvailla mitä se merkitseekään vanhalle mummulleni ja hänen lapsilleen, kun se on jo minullekin mahdottoman rakas paikka. Siellä olemme saaneet kokea mielikuvitusta rikastavaa lapsuutta. Luonto ympärillä soi loputtomasti meille keskenkasvuisille uteliaille mukuloille tekemistä. Ah, muistan ne suon reunassa lehmijakkaran kanssa istutut kalastusretket ja veneellä tehdyt järviseikkailut. Vähän vanhemmat tätimme olivat jo tuolloin kekseliäitä ja kaikenlaiset pukuleikit olivat riemastuttavia. Välillä tappelimme kuin iso sisarusparvi, mutta aina sopu tuli tupaan, jos ei muuten niin tappelupukarit erotettiin ja taisi siskoni sisukkaimpana joutua joskus nurkkakomeroon rauhoittumaan. Voi noita aikoja! Ilmankos äitini siskot ovat rakkaita ja tuntuvat läheisimmiltä sukulaisilta. Juhannuksena pärisivät tietysti rummut ja erilaiset soittimet vinkuivat, kilisivät ja plonkuivat valoisaan kesäyöhön.
Aurinkoisempia kelejä odotellessa!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Puutarhassa touhuilua

Tässä uusi kasvimaani muoto, spiraalissa sipulia ja porkkanaa. Laidoilla avomaakurkun sirkkalehtien ympärille olen laittanut katekerroksen heiniä. Maa näyttää sekaiselta, mutta uskon rikkaruohojen kitkemisen vähenemiseen.
Tänä keväänä päätin kokeilla jotain uutta kasvimaallani. Kasasin hienon spiraalipenkin ja laitoin siihen punasipulia ja porkkanaa. Alareunassa on keräsalaattia, basilikaa ja ihan laidoilla kiertää avomaakurkkua. Muuhun osaan sain mahtumaan vielä naurista ja pinaattiakin. Viimevuotinen persilja kasvaa komiasti jo ja pari porkkanaa jätin maahan syksyllä ja niissä näkyy vihreät lehdet kasvavan kovaa vauhtia. Tarkoitus olisi koittaa saada uusia siemeniä. Katsotaan kuinka käy. Ensimmäisten sateiden jälkeen pelkäsin koko spiraalin valuneen yhdeksi multakasaksi, mutta huojentuneena totesin maan pysyneen paikoillaan. Onneksi laitoin tiiliskiviä ja kiviä  reunoja tukemaan. Samalla keräävät lämpöä maahan. Kasvihuoneessa tomaatintaimet voivat kylmistä öistä huolimatta hyvin. Isän ja äidin Espanjasta tuoma tomaatintaimi piti tuoda yöhoitoon sisälle, kun se selvästi alkoi kylmästä kärsimään. Siinä on jo muutama tomaatinalkukin. Perunapenkki on vielä hiukan hakusessa, kun viimevuonna pellossa meni peruna kosteuden takia pilalle ja nyt ollaan mietitty mihin sen perunapenkin laittaisi. Taitaa jäädä tänä vuonna peruna laittamatta. Vielä tekisi mieli laittaa jotain muutakin kasvihuoneeseen kasvamaan. Paprikat ovat taas ämpäreissä kasvihuoneessa ja voisin kokeilla jotain muutakin laittaa ämpärikasvatukseen. Ovat niin helppoja hoitaa ja syksyllä voin siirtää kylmästä ne sisälle helposti. Elämä on muuten aika pyörremyrskyn kourissa ja muutosten tuulen puhaltavat oikein olantakaa. Lähden itse opiskelemaan syksyllä eläintenhoitajaksi ja samalla kouluttaudun koiraprojektissa koirankouluttajaksi. Odotan sitä innolla, sillä se on varmasti minulle sopivaa hommaa. Ihmettelen vaan, miksi piti mennä näin kauan löytää se oma-ala. Olen aivan pikkutytöstä lähtien ollut kiinnostunut kaikista eläimistä ja mummulassa seikkailin aina lehmienlaitumelle rapsuttelemaan lehmiä.
Mieheni jatkaa linja-autoyrityksemme pyörittämistä yksikseen. Joudun varmaan jonkin verran osallistumaan opiskelun ohella toimintaan, mutta ei se haittaa, kun ei ole päätoimista. Kotimme toivottavasti saamme pitää. Täällä olisi mahdollista pitää sitten joskus niitä eläimiä, kunhan valmistun. Haaveilen terapia-alpakoista, vuohista....

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappumelonta

Lähdimme sunnuntaina inkkarilla melomaan Joutsijärvelle. Päivä oli puolipilvinen ja tuuli puhalteli mukavan leppoisasti ja sivumyötäisesti. Koira istui tai makasi kanootin pohjalla suhteellisen rauhallisesti koko ajan. Meloimme Kylmälahdesta Tuurunkankaan edestä kohti Makkaraluotoa. Matkalla tarkastimme joko kalasääski olisi tullut pesäsaarelleen, muttei siellä ollut ketään paikalla. Kovin oli hiljaisen oloinen pesäpuun latvus vielä. Kävimme pystyttämässä  Makkaraluotoon laavun ja jätimme painavimmat tavarat pois kyydistä. Keventyneellä kanootilla oli helpompi ja vakaampi meloa tutkimaan sokkeloista Joutsijärveä. Pidän kovasti Joutsijärvestä, kun siellä on paljon pieniä saaria ja rantaviivakin on täynnä lahdelmia ja poukamia. Aina on mahdollisuus olla eksyksissä aivan tutun saaren väärällä puolella. Onneksi  tämä järvi on tullut jo aika tutuksi monella eri tavalla kulkemalla. Useasti olen juuri vappuna kiertänyt maitse retkeilyreittiä pitkin järven ympäri. Nyt se ei olisi ainakaan kuivinjaloin onnistunut, koska järvessä on vesi todella korkealla. Tarkastimme rannan tuntumassa kulkevat pitkospuut ja siellähän ne kelluivat veden varassa täysin. Ei pitkävartisilla saappaillakaan olisi onnistunut kulku kuivana.  Melomalla tuulen puuskista huolimatta pääsimme kiertämään kaikki tutut taukopaikat. Rantauduimme välillä evästelemään nuotiotulille ja taas jaksoimme jatkaa tovin melontaa. Blondi koiruuskin nautti silminnähden maastossa ja kanootissa olemisesta.
Illan istuksimme rantanuotiolla ja laitoimme hyvät thaisapuskat tulilla. Tuuli kääntyi ikävästi suoraan järveltä nuotiopaikalle ja vetäydyimme laavuun ja makuupusseihin lämmittelemään. Kuikat ja kanadanhanhet huutelivat kilpaa toistensa kanssa. Laulujoutsenet olivat yllättävän hiljaa. Teeret pulputtivat vielä soidinmenojaan suolla ja kurjet kronkottivat jossain kauempana. Tuijottelin pimenevää taivasta ja ensimmäiset tähdet alkoivat tuikkimaan. Blondi ponkasi muutaman kerran vierestäni ylös myyriä tai hiiriä paimentamaan, mutta rauhoittui pian nukkumaan. Uni voitti minullakin aika nopeasti. Aikaisin aamulla, ehkä noin neljän aikaan ravottelin silmäluomia ja havaitsin taivaanrannan olevan kuvauksellisen näköinen. Kömmin makuupussissa istuen kuvailemaan oranssia näkymää. Järvi oli melkein tyyni ja laulurastas luritteli laulujaan ja oli ihanan autuaallisen rauhallista. Hetken kuvailtuani painuin takaisin pussin kanssa pötkölle, koska ilma tuntui viileentyvän melkein pakkaselle ja alkoi tulla kylmä.
Herätessäni Janne keitteli jo aamupuuroa ja kahvia. Aamiaisen jälkeen lähdimme melkein tyynessä kelissä jatkamaan melontaa. Kävimme tutustumassa Kulhaluotoon ja Kulhan laavulla poikkesimme myös. Meloimme rantaviivaa myötäillen ja kiersimme Hiivaniemen ympäri. Hiivaniemeen menevä silta ja pitkospuut uivat järvessä täysin. Sieltä ei olisi päässyt menemään eteenpäin kävellen. Hiivaniemessä keittelimme kahvit ja pidimme taukoa. Tuuli alkoi yltyä ja Vohlan saarella kävimme vain kääntymässä, koska tulistelupaikka oli tuulenpuolella. Jatkoimme Tuurunkankaalle asti ja siellä paistelimme makkarat. Polttopuut olivat niin märkiä, että saimme vaivoin kunnon hiilloksen aikaiseksi. Savua oli enemmän kuin tulta.  No, makkarat tulivat paistettua kuitenkin. Tuvan pihassa kukkivat sinivuokot kauniisti ja niitä oli ihan pakko kuvata. Joka keväinen juttu!

  Tuurusta matkalla "kotisaareemme" poikkesimme Suuluodossa katsomassa lehmuksia. Saari on luonnosuojelualuetta harvinaisten lehmuspuidensa takia ja taitaa saari olla myös yksi kalasääsken pesimäpaikoista. Makkaraluodossa siirsimme jälleen nälkää ja ilta meni nuotioon tuijotellessa. Jossain vaiheessa 15 laulujoutsenta laskeutui huudellen järvelle ja kiikaroimme niitä. Arvelin niiden alkavat pitämään meteliä yöllä, mutta ne päättivätkin lähteä jatkamaan matkaansa johonkin muualle ja yö olikin rauhallinen. Aamulla heräsimme navakkaan tuleen ja se tiesi aika hankalaa ja hivenen vaarallistakin matkaa takaisin Kylmälahteen. Kanootti on aika hutera täyteen lastattuna ja 40 kiloinen koira pomppimassa puolelta toiselle ei helpota tilannetta mitenkään. Onneksi Blondi älysi pysyä makuulla pahimmassa sivutuulessa. Muutaman kerran yritti nousta ylös, mutta Jannen karjaisusta painui heti takasin alas. Hyvin selvittiin rantaan. Taasen mukava reissu takana.  Joutsijärvi on rauhallinen, hiljainen ja erämainen paikka. Nyt ei ollut paljon muita kulkijoitakaan. Ihmisiä oli mökeillään vappua viettämässä, mutta saarelle ei kuulunut mitään ihmisääniä. Moottorivenekielto on ehdottoman hyvä juttu! Mukavaa Vapunpäivää kaikille!



tiistai 17. huhtikuuta 2012

Mihin jalat vie?

Minulla on ikuinen haave lähteä reppureissaamaan maailmalle pidemmäksi ajaksi. Olen aina unelmoinut pääseväni Uuteen Seelantiin melomaan tai Borneoon sademetsäsafarille. Olisi upeata olla riippumaton aikatauluista ja kellonajoista. Tekisi matkaa oman halunsa ja rahojen mukaan. Välillä voisi tehdä jotain töitäkin päivän ruokansa ja majapaikkansa eteen ja jatkaa matkaa taas, kun siltä tuntuisi. Tämä unelma on tuntunut kaukaiselta ja täysin toteuttamattomalta haihattelulta, mutta nyt aika alkaa olla kypsä tehdä tästä vähitellen totta. Helpointa olisi laittaa kaikki omaisuus myyntiin ja pakata rinkkaan vain oleellinen omaisuus ja varata lentolippu jonnekin kauas. Puhuin asiasta miehelleni ja hän innostui myös ajatuksesta! Hienoa, en siis ole yksin matkalle lähdössä.
Toteutus on sitten aivan toinen juttu. Haave siirtyi kuitenkin hitusen lähemmäksi ja tieto siitä, että me molemmat olemme valmiita lähtemään samaan suuntaan lohduttaa. En halua elää loppuelämääni vain haaveillen jostain, vaan olla rohkea ja koittaa siipiäni maailmalla. Aina voi palata ja elää niin kuin muutkin, jos maailma potkaisee takaisin.
En tiedä mistä, tämä kapinahenki vallitsevaa yhteiskunta järjestystä kohtaan tulee,  mutta sitkeästi tahtoni vie minua pois tavanomaisuudesta ja turvallisuudesta. Sisäinen paloni tukahtuu ja voin pahoin tässä nykyisessä elämän rytmissä. Minusta ei vain ole normaaliin työ-koti kuvioon. Arvomaailmani on kääntynyt kulutusvastaiseksi ja rahakielteiseksi. Jos miettii, kuinka paljon elämäämme kontrolloidaan ja pakotetaan tekemään asioita vain, koska näin tämä yhteiskunta toimii, niin voi jeesus sentään. Esim. kun omistat mökkipahasen jossain, maksat kiinteistöveroa ja joka neliö ja aari on kirjattu. Pitää olla  naimisissa vesi,- sähkö- ja jätelaitosten kanssa. Syntyy uskomattoman paljon rahallista kulua ja vain siitä, että omistat asumuksen, katon pääsi päälle, mikä on täällä kylmässä pohjolassa pakollinen juttu. Siis pakko ansaita rahaa, jotta voi asua ja elää. Mitenkähän ne alkuperäiskansat voivat elää Brasilian sademetsissä ilman tätä kaikkea!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

kuka mää oon?


Tänään lenkillä tajusin kuinka terapeuttista on hölkätä metsän keskellä. Pitkillä juoksumatkoilla ehtii miettimään elämäänsä ja käydä mielenkiintoista sisäistä puhelua itsensä kanssa. Tänään mietin kuka minä oikein olen? Minkälaisen kuvan toiset minusta saavat. Itse mielestäni olen kiltti ja avulias, mutta muiden silmissä voin näyttäytyä aivan toisenlaiselta. Oikeastaan vasta nyt vajaa viiskympisenä olen tajunnut kuinka itsekäs ja itseriittoinen ihminen olen ollut nuorempana. Ehkä pikkuhiljaa vanhentuessani opin ottamisen sijaan myös antamaan. Itselleni tärkeintä on ollut kuitenkin myöntää omat virheet ja vajavaisuuteni ja pyrkiä korjaamaan mitä korjattavissa on. Sitä se elämänkoulu on! Hyväksyn kyllä itseni tällaisenaan ja koitan parantaa muutamat itseäni ärsyttävät piirteet itsestäni.
Sen olen huomannut miten vähän tavaran ja rahan määrä ratkaisee onnellisuutta. Onnellisuus, kun on tullut rakkaista ihmissuhteista ja siitä, että olemme terveitä. Näitä asioita haluan vaalia tulevaisuudessa entistä enemmän. Tahdon taistella ahneutta ja kateellisuutta vastaan, vaikka ne taitavat olla ihmisissä kuin tauti. Mistähän ihmeestä nekin tulevat. Jo pikkulapset kokevat näitä katalia tunteita. Onkohan kateus ja ahneus olleet ihmisen kehityksen ja selviytymisen kannalta tärkeitä ominaisuuksia, kysyn vaan? Olisiko evoluutio edennyt ilman näitä?