Tulentekijä Tuikku

Tervetuloa blogiini!
Aloin pitämään tätä tätieni upeiden blogien innostamana. Kirjoittelen päiväkirjamuotoisesti kaikenlaista elämästäni. Erityisesti tekemistäni ulkoiluretkistä ja vaelluksista. Koitan kuvailla kamerallani kaikkea näkemääni luonnon kauneutta juttujeni höysteeksi. Kertoilen puutarhanhoidosta ja kasvien viljelystä sekä kiinnostuksestani permakulttuuria kohtaa. Esittelen tekemiäni käsitöitä ja päivittelen tätä maailmanmenoa.
Kaikenlaiset komentit ovat tervetulleita ja mukavaa luettavaa. Tiedän näin, etten ihan yksin höpise juttujani bittiavaruuteen.

torstai 24. marraskuuta 2011

Harmaata

Monta päivää peräkkäin on ollut sateentihkua ilmassa ja märkyys ei ole houkutellut pitemmille retkille. Mutta eilen oli pieni tauko sateessa, joten lähdin koiran kanssa metsäretkelle, toiveena päästä istuskelemaan rauhassa nuotiolla ja keittelemään nuotiokahvit. Ilo oli kuitenkin lyhyt, sillä sade sotki suunnitelmat ja teimme vain pikaisen lenkin Joutsijärven rannan tuntumassa. Maisema oli harmaa ja sumuinen. Järvi oli jo saanut ohuenlaisen jääkannen, joka kyllä taitaa sulaa näissä vesisateissa pois. Työpäivän jälkeen on aika lyhyt aika kuvailla päivänvalolla mitään. Hämärä hiipi nytkin aivan liian pian ja pakotti palailemaan kämppään sisälle. Tulisi jo lunta!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Mikä tätä maailmaa vaivaa???

Taas on alkanut tosissaan mietityttämään tämä maailmanmeno. Miksi niin monet ihmiset voivat huonosti? Ulkoisesti Suomessa melkein kaikilla ovat asiat paremmin kuin hyvin. Suuremmalla osin on koti pään päällä ja vakaa palkkatyö takaa ruuan ja vaatteet ylle. Silti kitistään. Vain vajaat sata vuotta taaksepäin maailma oli toisenlainen ja silloin osa ihmisistä pinnisteli saadakseen edes yhden lämpimän ruuan päivässä ja riitävästi vaatetta päälleensä kodista puhumattakaan. Tänä päivänä harvat joutuvat näkemään oikeasti nälkää ja kulkemaan rääsyissä ilman asuntoa, kiitos maamme sosiaaliturvan. Silti ihmiset voivat huonosti ja kaipaavat jotain muuta. Olemmeko epäkiitollisia ja kuin ahnaita pikkulapsia vaatimassa jotain lisää viihdykettä tylsään elämäämme? Kauhulla seuraan kuinka nuoret perheet haluavat kaikki mukavuudet heti ja rahaa(lainaa) säästämäti hankitaan talot ja autot viimeisen päälle. Mikään ei riitä ja markkinatalous keksii kokoajan lisää haluttavaa. Se ei vaan ole tae onnellisuudesta. Voimme haalia kämppämme täyteen taulutelkkareita ja hienoja sisustuselementtejä vain huomataksemme olevamme onnettomia kaiken tavaran keskellä. Onnellisuus kuitenkin syntyy jostain aivan muusta. Minusta ei ole kovinkaan ihmemeellistä, että naiset ovat löytäneet uudestaan käsillä tekemisen ilon ja yhä useampi on kiinnostunut kasvattamaan syötäväksi jotain puutarhassaan tai parvekkeellaan. Ne ovat niitä pieniä asioita joista nautimme. Onneksi on havahduttu jo kyseenalaistamaan suurten yritysten meille syöttämä tieto totuutena. Totuutta kun vääristellään, jotta yritykset tekisivät aina vaan suurempia voittoja. Näin tehdään keinoja kaihtamatta ja ihmisten terveyttä kunnioittamatta. Täytyykö tämän maailmantalouden romahtaa, että osaamme taas olla onnellisia niistä todella tärkeistä asioista, kuten läheisimmistä ihmissuhteistamme ja puhtaasta luonnosta ympärillämme! Toivottavasti saan elää pitkän elämän ja ehdin nähdä mihin tämä kaikki vielä johtaa.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Aurinko näyttäytyi pakkasen kera

Tänään aamupäivällä aurinko ilmestyi taivaalle pitkän pilvisen jakson jälkeen ja oli heti pakko painua kameran kanssa ulos ikuistamaan valon leikkiä. Pikku pakkanen oli kuurannut kaiken niin kauniisti ja auringon valo sai luonnon kimaltelemaan. Ruohot ja lakastuvat kukkaset näyttivät hurmaavilta valkoisessa pitsimäisessä kuurassa. Kimallus ei oikein kuviin tarttunut, mutta valon erikoinen tunnelma kylläkin. Säteiden lämpö sulatti kuuran nopeasti pois ja pian luonto oli taas tavallinen talvea odottavan harmaan ruskea. Pakkanen alkoi nipistellä oudokseltaan sormia ja varpaita. Kuvaussessio oli ohi hetkessä, mutta se piristi kummasti.
Blondi kulki tietysti mukana ja pitihän koirulikin kuvata. Tummasta vedestä heijastuu komia kuvajainen
Heinät olivat kuin sokerikuorrutettuja
Jokimaisema on aika väritön
Nämä olivat kauniita ja vaikeita kuvata tuulen heilutellessa kukkia.
Kuvaaminen on mukavaa puuhaa. Siinä unohtaa kaiken muun, kun hakee kuvakulmia ja kohteita.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Syksyn pimeydessä vaanii synkeys...

Tässä lunta ja pakkasta odotellessa olen nauttinut pimeydestä, joka tuntuu sopivat yhteen tämän hetkisen mielialan kanssa. Ihanaa sytytellä kynttilöitä pimenevässä illassa ja vetää ylle paksu villapaita ja pujottaa siskon kutomat villasukat varpaita lämmittämään. Väsymys pakottaa olemaan aloillaan ja kaikenlaisille ajatuksille on aikaa. Jonkin asteinen alakulo vaivaa toisinaan ja helposti tulee pirautettua itku poikineen. Epävarmuus tulevaisuudesta niin oman, kuin maailmankin askarruttaa ja pelottaakin. Selviänkö pää ehjänä, jos meille käypi huonosti. Pahimmassa tapauksessa menee kotitila myyntiin ja olemme kodittomia, työttömiä ja ehkä jopa vielä velkaisiakin. Mistä löytää siinä tilanteessa voimaa jatkaa ja kerätä itsetunnon rippeet kasaan. Epäonnistumisen jälkeen on vaikea aloittaa alusta, kun moni portti menee nenän edestä kiinni. Yritän olla vaipumatta synkkyyden syviin sokkeloihin ja pitää yllä toivoa paremmasta. Puran turhautumista omalla tavallani, istuskellen kodassa tuleen tuijottelemassa ja soittelemalla tinapillillä mitä ihmeellisempiä lirutuksia taivaan tuuliin. Välillä hakkaan rumpua ja tanssin itseni yön pimeydessä pyörryksiin asti. Käsitöihin ei jaksaminen riitä, vaikka mieli tekisi jotain väsäilläkin. Hypistelin tässä joku päivä kankaitani, mutten saanut aikaiseksi mitään. Kameran kaulassa olen kuljeskellut monet lenkin koiran kanssa kuvaamatta yhtään ruutua. Ei vaan jaksa. Tässä jotain kuvatuksia tältä syksyltä. Naantalin työreissulta
kotipiha ja kisuliini
keltaisten lehtien loistoa
Haluan kuitenkin toivottaa valoisampaa talven odotusta blogin lukijoilleni! Kyllä se taas tästä...