Tulentekijä Tuikku

Tervetuloa blogiini!
Aloin pitämään tätä tätieni upeiden blogien innostamana. Kirjoittelen päiväkirjamuotoisesti kaikenlaista elämästäni. Erityisesti tekemistäni ulkoiluretkistä ja vaelluksista. Koitan kuvailla kamerallani kaikkea näkemääni luonnon kauneutta juttujeni höysteeksi. Kertoilen puutarhanhoidosta ja kasvien viljelystä sekä kiinnostuksestani permakulttuuria kohtaa. Esittelen tekemiäni käsitöitä ja päivittelen tätä maailmanmenoa.
Kaikenlaiset komentit ovat tervetulleita ja mukavaa luettavaa. Tiedän näin, etten ihan yksin höpise juttujani bittiavaruuteen.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Epäonnen aamu!

Tänään pitäisi varmaan loppupäivä maata vaan sängyssä hiljaa paikallaan ja odottaa vuorokauden vaihtumista. On sen verran sattunut ja tapahtunut yhden aamupäivän aikana. Jaa, että mitä on niin kuin tapahtunut??? Lyhykäinen kertomus; aamusti töihin lähtiessä linkkarihommiin unohdin aurinkolasit kotiin ja sattumoisin tänään juuri tuo valoilmiö tillitti täydellä voimallaan pilvettömältä taivaalta. Ajamisesta ei meinaa tulla mitään, kun minun silmät ovat hirveän häikäisyherkät ja aivastelen tauotta kirkkaalla ilmalla. Lisäksi vielä aamun sankka sumu sai bussin ikkunat ja peilit tuon tuostakin huuruun ja vasten nousevaa aurinkoa oli näkyväisyys totaalisen hukassa ja niinpä kurvasin linkkarin takapyörän käännöksessä ojaan ja auto jäi siihen jumiin. Onneksi olin vasta matkalla hakemaan asiakkaita. Eikä hätiin mistään toista autoa tilalle. Meidän oma toinen oli jäänyt vielä korjaamolle tietysti. Hinaustraktoria ja miestäni apuun odotellessani asiakas totesi, että heidän oli pakko perua koko reissu. Apujoukkojen saavuttua alkoi nostotouhut ja siinä tohinassa mieheni iski päänsä auton luukunlaitaan ja sai otsaansa ison haavan ja joutui lähtemään terveyskeskukseen tikattavaksi. Jäin siihen traktorimiehen kanssa hoitelemaan auton pois ojasta. Se sujui sentään luonnikkaasti ja bussi säilyi melkein ilman vaurioita. Mitä nyt yksi pultti meni poikki, kun takaa täytyi irottaa yksi osa hinausta varten. Peeveli sentään, että harmittaa niin vietävästi koko episodi! Olisi täytynyt jäädä kotiin, sillä tiesin jotain olevan tulossa. Näin yöllä niin kummallista unta. Siinä talo valui rotkoon ja unessa oli kiire pelastaa tavaroita ja eläimiä pois sieltä sisältä. Aamulla uni painoi mieltäni ja mietin mitä pahaa tänään tai tulevaisuudessa oikein tapahtuu, jotenkin jo lähtiessä liikenteeseen vaivasi omalaatuinen epäonnistumisen tunne. Illalla on vielä toinen bussikeikka ja toivottavasti se sujuu ilman kommelluksia, sillä epäonnea oli jo riittävästi yhdelle päivälle. Asiasta ihan toiseen. Vietimme sadonkorjuun kunniaksi sunnuntaina kotailtaa siskojeni ja tyttäreni kanssa. Oli mukava naisissa puhella permakulttuurista, puutarhanhoidosta ja parantaa maailmaa muuten vaan. Tänä vuonna meillä onnistuivat puutarhaviljelyssä kurkku, porkkana, purjo, sipuli, pinaatti, paprika, chilit ja yrtit. Huonommin onnistuivat tomaatit ja peruna. Pelto on ollut liian märkä perunalle ja tomaateilta puuttui varmaan oikeanlainen lannoitus, kun muuttuivat ruskeiksi punastumisen sijaan. Ensi keväänä ollaan taas vähän viisaampia. Haluan kokeilla suomen oloihin soveltuvaa permakulttuuria tai ainakin koittaa ajatella puutarhan hoitoa hiukan laajemmin ja miettiä mitä mihinkin vaikuttaa pidemmällä aikavälillä. Aihe kiehtoo kovasti! Tässä muutama kuva värittämään tylsää juttua!
kodassa on tunnelmaa!
Aurinkoista syksyä!

maanantai 12. syyskuuta 2011

Ahdistaa!!

Voihan ahistus, olo on taas kumman tyhjä ja samaan aikaan liian täysi. Toisinsanoen levoton. Ahdistaa ja tuntuu kuin kohta poksahtaisin jostain kohtaa plop vaan. Mielessä liikkuu liian paljon synkkiä ajatuksia ja koko maailman tila kaatuu nyt just minun päälle. Syksy tunkee nahkoihin vetäen pimeyteen myös mielialan. Help, aurinko tule jo takasin!!! Tiedekin on todistanut valon vähyydestä johtuvan masennuksen, mutta miksi se iskee jo nyt? Jotain tekemistä tällä on hormonien kanssa. Saakeli vie! Pitäskö sitä muuttaa aurinkoisempaan paikkaan, jottei tarvitsisi syödä voimakkaampia naishormoneja talvisin, kun kerran kesäisin tulee toimeen vähemmälläkin. Vihaan tätä olotilaa! Olen kuin juoksuhiekkaan joutunut, hukun pyristellessäni vapauteen. Haluaisin elää mahdollisimman sopusoinnussa luonnon kanssa, mutta kuinka selvitä näistä vaihdevuosivaivoista ilman teollisesti tuotettua naishormonia. Soija ja muut luonnontuotteet eivät auta, kokeiltu on. Kehoni on pettänyt minut! Onneksi olen loppujen lopuksi kuitenkin mieleltäni niin positiivinen, että uskon tämänkin kääntyvän voitokseni aikani kärvisteltyäni. Metsässä kävelyt ja kuvaustuokiot auttavat kummasti.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Lemmenjoen vaellus osa 2.

Vaellusreissu jatkui aamulla sateessa. Polku taittui pois Mattit Ravadas joen reunalta ja katosi hetken päästä varvikkoon, joten kompassia ja karttaa tarvittiin. Otimme suunnan Vaskojoen autiotuvalle ja lähdimme tarpomaan kohti kaukana siintäviä tuntureita. Kapusimme kahden tunturin välistä edessä näkyvälle tunturin kiviselle laelle ja sieltä näkyi viereinen Latnjoaivin huippu ja takanapäin näkyi oikella Jäkäläpää ja joki mutkineen pilkotti alhaalla. Päätimme jatkaa loivasti alaspäin ja tavoitimme joen latvuksen juuri, ennen kuin se häipyi olemattomiin. Pidimme siinä evästelytauon ja yksi mies tallusteli meidän ohi kaukaa kadoten sumuun. Tauon jälkeen tovin käveltyämme saavuimme aivan tasaiselle paikalle Latnjoaivin kupeessa. Tässä tarvittiin kompassia, muuten olisimme sumussa kiertäneet pian ympyrää. Aivan nappiin ei reitin valintamme osunut, sillä edessä oli aika vaikea kulkuista maastoa jatkuvine nousuineen ja laskuineen. Laskeuduimme aika jyrkästä kohtia alas ja edessä oli kapea suokaistale, jossa virtasi joki kapeana ojana. Se oli helppo ylittää ja matka jatkui metsäisen kohdan yli taas suolle ja sen jälkeen tavoitimmekin poroaidan. Enää piti löytää portti toiselle puolelle. Lähdimme kävelemään vasemmalle ja aidan vieressä kulki hyvä polku. Pian saavuimme portille ja mökki olikin jo lähellä. Vaskojoen varaustupa oli aivan ihana, saunoineen. Janne laittoi saunan lämpiämään ja minä kokkailin ruokaa. Meidät ohittanut vaeltajakin saapui mökille autiotuvan puolelle. Hän oli saksalainen ja aivan yksin liikkeellä tunturissa. Rohkea kaveri! Saunoimme ja uimme joessa. Olo oli taivaallinen ja uni tuli patjoilla pötkötellessä nopeasti.
Sumua Latnjoaivin tasanteella
Vaskojoen kämppä ja joki
Aamu valkeni yhtä harmaana, kuin edellinenkin ja sadetta oli säätiedotus luvannut koko loppuviikoksi. Laitettiin suunnitelmat uusiksi ja Maarestunturit saavat vielä jäädä katsomatta. Minun hyvin palvelleet vaelluskengät alkoivat kastua ja ilman tupia niitä ei saisi kuiviksi, joten vaellus typistyi hiukan. Kävelimme takaisin lyhyintä reittiä Lemmenjoen Ravadasjärven autiotuvalle. Reitti olikin helpompi kuin tulomatkalla. Läksimme seuraamaan Vaskojoen tuvalta polkua ja se toi hienosta kurusta, jossa virtaa soliseva puro. Polku katosi Latnjoaivin laella, mutta siitä oli helppo suunnata joelle. Joen toisella puolen meni hyvä polku, joka toi kultamiesten valtauksille asti. Ylitimme joen ja olimme taas tutulla polulla. Matka taittui sateessa rivaksti ja autiotuvalle saavuttuamme kaikki paikat olivat jo täynnä. Laittelimme märkiä varusteita kuivumaan ja pystytimme teltan. Aamulla talsimme joen vartta Härkäjärven ohi seuraavalle venelossille ja ylitimme sillä Lemmenjoen. Loppumatka meni merkittyjä polkuja pitkin. Kapusimme Joenkielisen kautta Juurakkojoen latvuksen kodalle ja siitä seuraavana päivänä Njurgulahteen. Oli kiva reissu sateesta huolimatta ja Blondikin taisi tykätä.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Lemmenjoen kansallispuiston vaellusreissu

Lähdimme Torstaina 25.8. illalla klo 23.00 huristelemaan kohti pohjoista. Vaihdoimme kuljettajaa muutaman kerran matkan aikana, jolloin toinen sai välillä huilata ja ottaa nokoset. Koira ei alkumatkasta osannut rauhoittua nukkumaan odottaessaan perille pääsyä. Koiramme ei ole koskaan ennen matkustanut näin pitkää matkaa kerralla minnekkään, eikä ymmärtänyt varmaan siksi nukkua. Aamuyöstä pysäsimme nukkumaan tunnin pari molemmat ja taas jatkettiin matkaa. Olimme hyvissä ajoin Njurgulahdessa ennen venekuljetuksen lähtöä. Ahkun tuvalta saimme Vaskojoen varaustuvan avaimen mukaamme.Meillä oli varaus 28.-29.8 väliseksi yöksi. Kävimme venekuljetusta odotellessa kävelemässä kansallispuiston polkujen lähtöpisteeseen. Sitä kautta palaisimme takaisin n. 6 päivän kuluttua.
Kansallispuiston opastaulu reittien alkupisteessä.
Lähtötohinat Ahkun tuvalla. Lemmenjoen rannalle saapui useampi Nuolivene ja väkeä purkautui niistä paljon kotiinpäin mennäkseen. Aika paljon oli leirikoululaisia. Hienoa, että koulut tekevät vaellusreissujakin. Olispa sellaisia ollut silloin minunkin kouluaikoina. Ravadasjärvelle ei ollut muita menijöitä meidän lisäksi. Saimme koko veneen vain meidän rinkoille, koiralle ja meille. Joki on upea nähtävyys veneestäkin käsin. Tunnistin tunturi Joenkielisen ja myöhemmin Viibustunturit vilahtivat näkyviin. Joen rannoilla oli aivan upeita hiekkarantoja ja poukamia. Blondi koiruuskin istui aloillaan matkan ajan ja nenä töyssyten haisteli vain uusia hajuja.
Ravadasjärveltä lähdimme rinkat selässä vaeltamaan reittiä myöten kohti tuntureita. Ilma oli pilvinen, mutta suhteellisen lämmin. Päivällä mittari näytti 18 astetta lämpöasteita. Päätimme patikoida ekana päivänä vain 3,2 kilometriä ja yövyimme jo Ravadasnjarkan telttailualueella jokien risteyksessä. Olemme yöpyneet samassa paikassa 2008 syksyllä, joten paikka oli tuttu. Purot solisevat mukavasti ja ruska oli värjännyt jo osan puiden lehdistä ja varvuista syksyn väreihin. Kuvailin puron laitamilla, kun porot ylittivät aivan läheltä meitä puron. Blondi oli onneksi kiinni sidottuna ja hihna jopa kesti innokkaan koiran tempomiset. Se oli Blondin eka poro kohtaaminen ja sujui odotetusti. Eli varuillaan saamme olla. Teltan pystytyksen jälkeen Blondi asettui heti nukkumaan absidiin ja pysyi samassa paikassa koko yön nätisti. Yöllä alkoi jossain vaiheessa sataa rankasti ja vettä tuli maatamyöten absidiin, jossa olivat meidän rinkat. Hiukan kastuivat varavaatteet ja rinkan kantoviilekkeet. Aamulla sade onneksi taukosi ja nuotion lämmössä tavarat kuivuivat nopeasti.
27.8. Vaellus eteni Ravadasnjarkasta pilvisessä säässä Maddib Ravadaksen taukopaikalle, jossa evästimme ja jatkoimme Mattit Ravadas joen vierusta perusosasta erämaaosaan. Matkaa joudutti hyvä kulkuinen polku, jonka varrella on useita epävirallisia nuotio- ja telttapaikkoja. Joen varrella on kuvauksellisia paikkoja ja joki tekee monta mutkaa matkalla. Blondi huomasi maastossa tiuhaan vilistävät sopulit ja teki naurettavan näköisiä loikkia metsästäessään niitä. Sopuli parat saivat kyytiä ja muutama pääsi hengestäänkin. Puron ylityksen jälkeen yksi haara kääntyi poispäin oikealle ja siinä kohdin oli oiva telttailupaikka. Kävimme purossa pikaisella iltapesulla ja valmistimme ruokaa trangialla. Ai, että maistui itse kuivattu ape hyvältä vaelluksen päätteeksi. Telttaan vetäydyttyämme alkoi heti sade ropista jälleen teltan kattoon. Parin korttipelin jälkeen nukkumatti kutsui ja uni maittoi kaikille.
Erämaaosan eka yöpaikka
Kaasulla ruoka valmistuu hetkessä.
Matkatarina jatkuu...