Tulentekijä Tuikku

Tervetuloa blogiini!
Aloin pitämään tätä tätieni upeiden blogien innostamana. Kirjoittelen päiväkirjamuotoisesti kaikenlaista elämästäni. Erityisesti tekemistäni ulkoiluretkistä ja vaelluksista. Koitan kuvailla kamerallani kaikkea näkemääni luonnon kauneutta juttujeni höysteeksi. Kertoilen puutarhanhoidosta ja kasvien viljelystä sekä kiinnostuksestani permakulttuuria kohtaa. Esittelen tekemiäni käsitöitä ja päivittelen tätä maailmanmenoa.
Kaikenlaiset komentit ovat tervetulleita ja mukavaa luettavaa. Tiedän näin, etten ihan yksin höpise juttujani bittiavaruuteen.

lauantai 31. joulukuuta 2011

Sähköttä!

Olemme viettäneet myrskyn jälkeistä aikaa ilman sähköä jo kuudetta päivää ja olen nauttinut tästä ajasta täysillä. Ikävä on tullut vain vaatteidenpesukonetta. Tässä on tullut todistettua miten vähän tarvitsemme sähköllä toimivia koneita. Tietokone, tv ja kännykkä kun eivät ole niitä välttämättä kaikkein tarpeellisimpia asioita. Aika on kulunut iltasin lueskellen ja pelaten korttia tai lautapelejä. Aikaa on jäänyt kertailla ruosteessa olevaa espanjan kielitaitoa ja kameran kanssa tuli ulkoiltua valoisalla ajalla. Nyt tuli sellainen pakko tauko kaikkeen hösötykseen. Kynttilöitä on kulunut tuhottomasti ja niiden loppu pätkät odottavat kattilassa uutta käyttöä, kun ekominäni ei salli laittaa niitä roskiin. Tämä aika on vahvistanut haluani elää vähemmällä kuluttamisella. Haaveissani on pienenpieni koti maalla, jossa voin elää mahdollisimman omavaraisesti ja tuottaa käyttettävästä sähköstä osan aurinkopaneelein ja /tai tuulivoimalla. Olen aika lähellä sitä jo asuessani maalla, mutta talo on suorasähköllä lämpiävä ja liian iso pelkällä takalla lämmitettäväksi paukkupakkasilla. Tulevat mullistukset vievät varmasti tämänkin paikan alta. Ehkä joku vuokraa meille sitten jonkun mummunmökin ilman mukavuuksia jostain jumalanseläntakaa. Mieheni haaveilee Lappiin muutosta ja periaatteessa minäkin. Asiassa on vaan iso mutta, kun en tiedä kestänkö pimeyttä ja millä tamineilla varpaani ja sormeni pysyisivät paleltumatta pakkasissa. Olen eräopaskoulussa sen verran viettänyt aikaa Enontekiön ja Utsjoen korkeudella talvella, että tiedän kuinka kylmää siellä voi olla. Vaikka elämäni hienoin kokemus oli kaamosaikaan tehty hiihtovaellus kolttasaamelaisten tapaan kodassa asustaen. Siellä ei silti oltu koko talvea. Jotenkin aurinkoinen Espanja viehättäisi minua, vaikka en tiedä mitään siellä maalla asumisesta, saati mitkä kasvit viljellään milloinkin ym. Kielikin tuottaisi ongelmia ja aivan varmasti kaikenlaiset virastoissa asioimiset voisivat olla ylivoimaisia asioita. Ei sitä tiedä missä viihtyy, ennen kuin kokeilee. Omat vanhempani ovat viihtyneet Espanjassa ja tyttäreni läksi sinnepäin myös. Elämä on jännää odotellessamme uusia käännekohtia.
Kuvia 6 päivää myrskyn jälkeen. Meidän sähköjohdot roikkuvat vieläkin maassa. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012!

4 kommenttia:

  1. Kaikkea hyvää teille ja valitsemallenne tielle. Lappiin minä lähtisin ihan viivana täältä rapa-rannikolta :) Se on totta että ihmisen elämän välttämättömät asiat on aika pieniä. Ruokaa, rakkautta, vettä ja lämpöä... niillä pärjää aika pitkälle. Muu on sitten tämän markkinatalouden muassaan tuomaa. Halauksia teille molemmille T. Kaarnikka-tätyynen

    VastaaPoista
  2. Hyvää Uutta Vuotta! Paljon vähemmällä tulisi toimeen. Minunkin unelmiin on livahtanut, pienen mummonmökin kuva, kasvimaineen ja sen sellaisineen. Mistähän se sinne on tullut? Lappi olisi ihana, mutta minullekkin ehkä liian kylmä. Ei voi tietää. Kylmimmän ajan Espanjassa, muun osan vuodesta Lapissa, siinähän se olisi hyvä jako.

    VastaaPoista
  3. Kauan viipyilin sun lämpöä ja valoa hehkuvan kauniin kollaasin äärellä ja imin itseeni positiivista energiaa.Minulle ei sovi pimeys.Energiavirtani kylmenevät,siksi näin kylmänä ja pimeänä aikana mieluusti olisin jossakin aurinkorannoilla.Hyvin olet sopeutunut
    sähköttömyyteenkin,eräopas kun olet.Toivon sinulle
    mielekästä vuotta 2012.

    VastaaPoista
  4. Kaarnikka;Tuumailin, että miksi sinne lapinperukoille pitäisi mennä, kun on tätä erämaata täällä etelässäkin. Jospa löytäisi soman mökkipahasen täältä jostain. Halauksia teillekin!
    Valokki;Espanjassa voisin viihtyä alkutalvesta. Silloin täällä on se kaikkein pimein ja ankein aika. Kevättalvella yleensä on jo lunta ja valoakin enemmän. Mitenköhän voisi yhdistää näitä mielihaluja...Hyvää alkanutta vuotta!
    Pirita; Kaunis kiitos! Olen onnellinen, jos kuvistani saat energiaa. Pidän joulun ajan punaisista ja vihreistä väreistä ja kynttilän valossa kaikki näyttää kauniimmalta. Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista