Tulentekijä Tuikku

Tervetuloa blogiini!
Aloin pitämään tätä tätieni upeiden blogien innostamana. Kirjoittelen päiväkirjamuotoisesti kaikenlaista elämästäni. Erityisesti tekemistäni ulkoiluretkistä ja vaelluksista. Koitan kuvailla kamerallani kaikkea näkemääni luonnon kauneutta juttujeni höysteeksi. Kertoilen puutarhanhoidosta ja kasvien viljelystä sekä kiinnostuksestani permakulttuuria kohtaa. Esittelen tekemiäni käsitöitä ja päivittelen tätä maailmanmenoa.
Kaikenlaiset komentit ovat tervetulleita ja mukavaa luettavaa. Tiedän näin, etten ihan yksin höpise juttujani bittiavaruuteen.

lauantai 31. joulukuuta 2011

Sähköttä!

Olemme viettäneet myrskyn jälkeistä aikaa ilman sähköä jo kuudetta päivää ja olen nauttinut tästä ajasta täysillä. Ikävä on tullut vain vaatteidenpesukonetta. Tässä on tullut todistettua miten vähän tarvitsemme sähköllä toimivia koneita. Tietokone, tv ja kännykkä kun eivät ole niitä välttämättä kaikkein tarpeellisimpia asioita. Aika on kulunut iltasin lueskellen ja pelaten korttia tai lautapelejä. Aikaa on jäänyt kertailla ruosteessa olevaa espanjan kielitaitoa ja kameran kanssa tuli ulkoiltua valoisalla ajalla. Nyt tuli sellainen pakko tauko kaikkeen hösötykseen. Kynttilöitä on kulunut tuhottomasti ja niiden loppu pätkät odottavat kattilassa uutta käyttöä, kun ekominäni ei salli laittaa niitä roskiin. Tämä aika on vahvistanut haluani elää vähemmällä kuluttamisella. Haaveissani on pienenpieni koti maalla, jossa voin elää mahdollisimman omavaraisesti ja tuottaa käyttettävästä sähköstä osan aurinkopaneelein ja /tai tuulivoimalla. Olen aika lähellä sitä jo asuessani maalla, mutta talo on suorasähköllä lämpiävä ja liian iso pelkällä takalla lämmitettäväksi paukkupakkasilla. Tulevat mullistukset vievät varmasti tämänkin paikan alta. Ehkä joku vuokraa meille sitten jonkun mummunmökin ilman mukavuuksia jostain jumalanseläntakaa. Mieheni haaveilee Lappiin muutosta ja periaatteessa minäkin. Asiassa on vaan iso mutta, kun en tiedä kestänkö pimeyttä ja millä tamineilla varpaani ja sormeni pysyisivät paleltumatta pakkasissa. Olen eräopaskoulussa sen verran viettänyt aikaa Enontekiön ja Utsjoen korkeudella talvella, että tiedän kuinka kylmää siellä voi olla. Vaikka elämäni hienoin kokemus oli kaamosaikaan tehty hiihtovaellus kolttasaamelaisten tapaan kodassa asustaen. Siellä ei silti oltu koko talvea. Jotenkin aurinkoinen Espanja viehättäisi minua, vaikka en tiedä mitään siellä maalla asumisesta, saati mitkä kasvit viljellään milloinkin ym. Kielikin tuottaisi ongelmia ja aivan varmasti kaikenlaiset virastoissa asioimiset voisivat olla ylivoimaisia asioita. Ei sitä tiedä missä viihtyy, ennen kuin kokeilee. Omat vanhempani ovat viihtyneet Espanjassa ja tyttäreni läksi sinnepäin myös. Elämä on jännää odotellessamme uusia käännekohtia.
Kuvia 6 päivää myrskyn jälkeen. Meidän sähköjohdot roikkuvat vieläkin maassa. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012!

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Maailma repii herkkää sielua

Mihinkä tämä maailmanmeno oikein pysähtyisi? Näin tässä aivan äskettäin merkillisen unen. Ensin unessa pelastelin jäädytettyjä lapsia ja ihmettelin, kuinka joku on voinut pakastaa lapsia niin julmasti. Jokusen lapsen sulateltuani, huomasin maailman liikkuvan kiihtyvällä vaudilla. Näin maisemien vilistävän ohi, kuin auton ikkunasta olisin katsonut ja tajusin meidän törmäävän kiihtyvällä vauhdilla pystysuoraan kallioon tai johinkin isoon seinämään. Ohjasin unessani lapset ja itseni ison sängyn alle, mutta tajusin samalla, ettei se suojaa meitä mitenkään törmäykseltä ja ymmärsin siinä lasten pakastamisen. Joku oli halunnut säästää lapset lopun kauhuilta. Heräsin sydän pampaillen ja aivan järkyttyneenä. Piti aivan kurkistaa ikkunasta, ettei maailma vaan liiku mihihkään. Huh! Maailmanlopun uni oli inhottava ja jäi kaivelemaan moneksi päiväksi. Jotenkin tuntuu, että uni kertoi kuinka maailmastamme on tullut liian kiivastahtinen. Ihmisen psyyke ei taida pysyä perässä. Aivoillamme on ärsykeähky ja voimme kokonaisvaltaisesti huonosti. Vaikka työ ei enää ole fyysisesti kovaa, niin työssä on liian paljon henkisiä paineita. On aikatauluja, tavoitteita, projekteja ja pätkätöitä ym. Elämä on yhtä suorittamista. Toisilla se jää jopa lomalla päälle. Aina pitää olla jotain, millä lyö laudalta toisten lomatekemiset tai lomasuoritukset. Kehtaako kukaan enää tunnustaa lomalla vaan lepäävänsä kotona ja viettävänsä päivät tekemättä mitään ihmeellistä. Valitettavasti emme ole koneita ja vaadimme välillä tyhjäkäyntiä voidaksemme hyvin. Moni kärsii salaa uupumuksesta ja ovat henkisen tipahtamisen rajalla. Monenko meistä täytyy sairastua, ennen kuin ymmärretään hiljentää tahtia. Taistelen itse henkisen jaksamiseni kanssa ja olisin valmis hyppäämään pois tästä oravanpyörästä vaikka heti. Haluan lähettää voimia kaikille työssä uupuneille! Kerätään voimia Joulun rauhallisuudessa ja aloitetaan Uusi Vuosi hitaammalla ja terveellisemmällä tahdilla!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Eceröön tuulia haistelemassa

Tuli tehtyä linkkarikeikka Ahvenanmaalle. Hiukan pelotti, kun lähtöä edeltävänä yönä riehui kova myrsky. Onneksi se rauhoittui sopivasti meidän laivamatkan ajaksi ja matka meni mukavasti. Lauantaina aamu alkoi aurinkoisena ja kuljeskelin kameran kanssa Käringsundin vierasvenesatamassa kuvailemassa. Viimevuonna olin aivan samaisena ajankohtana samassa paikassa ja silloin oli kova lumimyrsky ja pakkastakin yli 10 astetta. Nyt meri velloi sulana ja ilma oli plussan puolella. Myrsky nousi illaksi ja olihan navakka tuuli. Meren rannalla sai kuvatessakin melkein nojata tuuleen. Monta kuvaa meni epätarkaksi, kun tuuli heilutteli kuvaajaa niin kovin. Sunnuntaiksi tuuli oli taas heikentynyt ja laiva ei paljoakaan keinunut paluumatkalla. Turusta Poriin matkalla vesisade muuttui räntäsateeksi ja tiet muuttuivat sohjoisiksi. Kelistä huolimatta tulimme ehjinä kotiin. Nyt se talvi vissiin vihdoinkin tulee.
Tässä vielä keli kaunis ja myrskystä ei tietoakaan.
Minua pelottaa aina huonolla kelillä ajaa linja-auto reissuja, kun ajattelen kuinka monen ihmisen terveys ja henki ovat minun ajotaitoni ja arviointikykyni varassa. Mies kuljettajat taitavat ottaa tämänkin asian paljon vähemmällä miettimisellä. Joskus ei tekisi mieli edes lähteä rattiin, kun tietää ajokelin olevan todella huono. Täytyy vaan pakottaa itsensä töihin. Pidemmän päälle tämä taitaa aiheuttaa minulle burnoutin. Pakko jaksaa vaan. Tässä myrskyn alkukuohuja. Tuuli oli jo yltynyt, mutta aurinko paistoi kirkkaasti.
Seuraavana aamuna oli taas hieno ilma. Meri kävi myrskyn jälkeen rajumpana ja tuuli oli vieläkin navakan puoleinen.
Sataman kauniita rakennuksia
Joulukin lähestyy ja pitäisi tehdä kaikenlaista. Minä käyn jotenkin liian hitaalla vaihteella, enkä saa mitään aikaiseksi. Tänä Jouluna saa siivous- ja kokkaustouhut jäädä vähemmälle. Taidamme paeta jonnekin metsän keskelle koko hössötystä!

torstai 24. marraskuuta 2011

Harmaata

Monta päivää peräkkäin on ollut sateentihkua ilmassa ja märkyys ei ole houkutellut pitemmille retkille. Mutta eilen oli pieni tauko sateessa, joten lähdin koiran kanssa metsäretkelle, toiveena päästä istuskelemaan rauhassa nuotiolla ja keittelemään nuotiokahvit. Ilo oli kuitenkin lyhyt, sillä sade sotki suunnitelmat ja teimme vain pikaisen lenkin Joutsijärven rannan tuntumassa. Maisema oli harmaa ja sumuinen. Järvi oli jo saanut ohuenlaisen jääkannen, joka kyllä taitaa sulaa näissä vesisateissa pois. Työpäivän jälkeen on aika lyhyt aika kuvailla päivänvalolla mitään. Hämärä hiipi nytkin aivan liian pian ja pakotti palailemaan kämppään sisälle. Tulisi jo lunta!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Mikä tätä maailmaa vaivaa???

Taas on alkanut tosissaan mietityttämään tämä maailmanmeno. Miksi niin monet ihmiset voivat huonosti? Ulkoisesti Suomessa melkein kaikilla ovat asiat paremmin kuin hyvin. Suuremmalla osin on koti pään päällä ja vakaa palkkatyö takaa ruuan ja vaatteet ylle. Silti kitistään. Vain vajaat sata vuotta taaksepäin maailma oli toisenlainen ja silloin osa ihmisistä pinnisteli saadakseen edes yhden lämpimän ruuan päivässä ja riitävästi vaatetta päälleensä kodista puhumattakaan. Tänä päivänä harvat joutuvat näkemään oikeasti nälkää ja kulkemaan rääsyissä ilman asuntoa, kiitos maamme sosiaaliturvan. Silti ihmiset voivat huonosti ja kaipaavat jotain muuta. Olemmeko epäkiitollisia ja kuin ahnaita pikkulapsia vaatimassa jotain lisää viihdykettä tylsään elämäämme? Kauhulla seuraan kuinka nuoret perheet haluavat kaikki mukavuudet heti ja rahaa(lainaa) säästämäti hankitaan talot ja autot viimeisen päälle. Mikään ei riitä ja markkinatalous keksii kokoajan lisää haluttavaa. Se ei vaan ole tae onnellisuudesta. Voimme haalia kämppämme täyteen taulutelkkareita ja hienoja sisustuselementtejä vain huomataksemme olevamme onnettomia kaiken tavaran keskellä. Onnellisuus kuitenkin syntyy jostain aivan muusta. Minusta ei ole kovinkaan ihmemeellistä, että naiset ovat löytäneet uudestaan käsillä tekemisen ilon ja yhä useampi on kiinnostunut kasvattamaan syötäväksi jotain puutarhassaan tai parvekkeellaan. Ne ovat niitä pieniä asioita joista nautimme. Onneksi on havahduttu jo kyseenalaistamaan suurten yritysten meille syöttämä tieto totuutena. Totuutta kun vääristellään, jotta yritykset tekisivät aina vaan suurempia voittoja. Näin tehdään keinoja kaihtamatta ja ihmisten terveyttä kunnioittamatta. Täytyykö tämän maailmantalouden romahtaa, että osaamme taas olla onnellisia niistä todella tärkeistä asioista, kuten läheisimmistä ihmissuhteistamme ja puhtaasta luonnosta ympärillämme! Toivottavasti saan elää pitkän elämän ja ehdin nähdä mihin tämä kaikki vielä johtaa.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Aurinko näyttäytyi pakkasen kera

Tänään aamupäivällä aurinko ilmestyi taivaalle pitkän pilvisen jakson jälkeen ja oli heti pakko painua kameran kanssa ulos ikuistamaan valon leikkiä. Pikku pakkanen oli kuurannut kaiken niin kauniisti ja auringon valo sai luonnon kimaltelemaan. Ruohot ja lakastuvat kukkaset näyttivät hurmaavilta valkoisessa pitsimäisessä kuurassa. Kimallus ei oikein kuviin tarttunut, mutta valon erikoinen tunnelma kylläkin. Säteiden lämpö sulatti kuuran nopeasti pois ja pian luonto oli taas tavallinen talvea odottavan harmaan ruskea. Pakkanen alkoi nipistellä oudokseltaan sormia ja varpaita. Kuvaussessio oli ohi hetkessä, mutta se piristi kummasti.
Blondi kulki tietysti mukana ja pitihän koirulikin kuvata. Tummasta vedestä heijastuu komia kuvajainen
Heinät olivat kuin sokerikuorrutettuja
Jokimaisema on aika väritön
Nämä olivat kauniita ja vaikeita kuvata tuulen heilutellessa kukkia.
Kuvaaminen on mukavaa puuhaa. Siinä unohtaa kaiken muun, kun hakee kuvakulmia ja kohteita.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Syksyn pimeydessä vaanii synkeys...

Tässä lunta ja pakkasta odotellessa olen nauttinut pimeydestä, joka tuntuu sopivat yhteen tämän hetkisen mielialan kanssa. Ihanaa sytytellä kynttilöitä pimenevässä illassa ja vetää ylle paksu villapaita ja pujottaa siskon kutomat villasukat varpaita lämmittämään. Väsymys pakottaa olemaan aloillaan ja kaikenlaisille ajatuksille on aikaa. Jonkin asteinen alakulo vaivaa toisinaan ja helposti tulee pirautettua itku poikineen. Epävarmuus tulevaisuudesta niin oman, kuin maailmankin askarruttaa ja pelottaakin. Selviänkö pää ehjänä, jos meille käypi huonosti. Pahimmassa tapauksessa menee kotitila myyntiin ja olemme kodittomia, työttömiä ja ehkä jopa vielä velkaisiakin. Mistä löytää siinä tilanteessa voimaa jatkaa ja kerätä itsetunnon rippeet kasaan. Epäonnistumisen jälkeen on vaikea aloittaa alusta, kun moni portti menee nenän edestä kiinni. Yritän olla vaipumatta synkkyyden syviin sokkeloihin ja pitää yllä toivoa paremmasta. Puran turhautumista omalla tavallani, istuskellen kodassa tuleen tuijottelemassa ja soittelemalla tinapillillä mitä ihmeellisempiä lirutuksia taivaan tuuliin. Välillä hakkaan rumpua ja tanssin itseni yön pimeydessä pyörryksiin asti. Käsitöihin ei jaksaminen riitä, vaikka mieli tekisi jotain väsäilläkin. Hypistelin tässä joku päivä kankaitani, mutten saanut aikaiseksi mitään. Kameran kaulassa olen kuljeskellut monet lenkin koiran kanssa kuvaamatta yhtään ruutua. Ei vaan jaksa. Tässä jotain kuvatuksia tältä syksyltä. Naantalin työreissulta
kotipiha ja kisuliini
keltaisten lehtien loistoa
Haluan kuitenkin toivottaa valoisampaa talven odotusta blogin lukijoilleni! Kyllä se taas tästä...

perjantai 21. lokakuuta 2011

Laatuaikaa Joutsijärvellä

Lähdimme Joutsijärven vaellusreitille yhden yön pikkuvaellukselle. Tarkoituksena ottaa irtiotto työstä ja samalla tuli vietettyä rakkaan puolison kanssa laatuaikaa. Kotona televisio ym.. vievät aina voiton yhteisistä keskusteluista ja toisen huomioimisesta. Luonnossa sitä avautuu helpommin toiveistaan ja haaveistaa. Niin ja onhan mukava kaivautua toisen kainaloon tuleen tuijotellessa. Söimme nuotiolla ruhtinaallisen hyvää lammasjuurespataa punaviinin kera. Ilta oli oikein romanttinen ja koko reissun ajan meitä helli mukava syyssää. Kuvat puhokoon puolestaan.
Iltataivas ja veden kauniit värit
Syksyistä järvimaisemaa
Sammalmetsää ja liukkaita pitkoksia
Kauniita ruovikoita ja yksityiskohtia vedessä
Toivomme molemmat elämäämme lisää tällaisia hetkiä, niistä syntyy onnellisuus!

maanantai 17. lokakuuta 2011

Kesä muistoja

kukka- ja luontokuvia
Reissukuvia Ruotsista ja Norjasta
Mukavaa alkanutta työviikkoa!

lauantai 15. lokakuuta 2011

Tunturin hyvähaltiatarko?

Syksyinen tunturimaisema hiveli miehen silmää, hänen astellessaan kohti ensimmäistä taukopaikkaa pienen puron laitamille. Puro oli kauniissa kurussa tuntureiden loivien rinteiden ympäröimänä. Siinä olisi hyvä tulistella ja hetki levähtää kanervikossa ennen nousua ylös lakialueelle. Tänään oli vielä ylitettävänä yksi pienemmistä tuntureista ja katseltava sitten yöksi hyvä asentopaikka. Kartasta hän oli katsonut valmiiksi paikan, joka oli tunturien välissä oleva pieni lampare ja suunnitellut yöpyvänsä mahdollisesti sen rannassa. Sää vaikutti hienolta. Ruskan ensivärit näkyivät jo koivikoissa ja jokunen punainen riekonmarjakin väritti maastoa. Ilma oli melko tyyni ja juuri sopivan viileä vaellusreissuun. Kilometrit taittuivat kuin huomaamatta ja suunnistus oli osunut kohdilleen pienen puron latvan tullessa esiin. Mies myhäili hyvää kartanlukutaitoaan. Tästä tulisi upea lomaviikko. Kahviteltuaan hän päätti maata hetken selällään kanervikossa ja katsella pilviä taivaalla. Niitä alkoi jostain kertyä. Ilmeisesti sadetta oli tulossa illaksi, hän mietiskeli siinä huilatessaan. Hän havahtui säpsähtäen ja huomasi torkahtaneensa. Ilma oli viilentynyt ja vilunväristykset hiipivät takin alle. Nyt piti joutua nopsasti jalkeille ja tunturiin ehtiäkseen ennen pimeätä valikoimalleen yöpymispaikalle. Hän sadatteli mielessään, että pitikin nukkua niin pitkät päivätorkut. Maasto alkoi nousta ja muuttui hankalammaksi kulkea. Sumu nousi alhaalta ja näkyvyys huononi minuutti minuutilta. Pian tunturin lakea ei enää erottanut ja suunnassa pysyminen alkoi olla mahdotonta. Mies vallan hätääntyi. Pelko eksymisestä puristi rintaa ja ajatukset poukkoilivat sinne tänne ilman yhtään järjenhiventäkään. Hän kiristi tahtiaan ja huohotti raskaasti kivutessaan painavan rinkan kanssa ylös kivistä rinnettä. Rinnettä tuntui vai jatkuvan ja jatkuvan. Mihin se laki oli kadonnut. Sumu takertui vaatteisiin ja kasteli hiuksetkin. Sydämen sykettä rauhoittaakseen hän pysähtyi hetkeksi ja tuijotti sumuun. Äkkiä hän näki sumussa jotain. Tunturin laen ja siellä istui kaunein nainen, mitä hän oli koskaan eläissään nähnyt. Hieraisten silmiään hän katsoi uudestaan ja näky oli totta. Nainen istui sirosti ilman rihman kiertämää keskellä rakkakivikkoa. Hälvenevän sumun seassa naisen pitkät hiukset heiluivat tuulessa ja hän näytti katselevan horisonttiin tai edessä olevia tunturien huippuja. Mies ei saanut silmiään irti naisesta ja alkoi nousta kohti häntä. Nainen ei näyttänyt palelevan, vaikka ilma oli viileä ja kostea. Se hiukan ihmetytti miestä ja hän kummeksui, ettei nainen havainnut nousijaa, istui vain hiljaa. Mies erotti jo sumussa kauniin lantionkaaren ja jatkoi kipuamistaan kiihtyvällä tahdilla tuijottaen näkyä. Pelästyyköhän nainen hänen törmättyään näin intiimillä hetkellä hänen luokseen. Mies tuumaili, jospa nainen on joku kylähullu, kukapa nyt muuten istuskelisi ilman vaatteita tällä säällä tunturissa. Juuri ennen tunturin laen saavuttamista, sumu peitti jälleen kaiken ja mies kadotti naisen näkyvistään. Sumun hiukan hälvettyä tuulenvireestä, hän huomasi alhaalla näkyvän yöpymispaikkansa lampareen ja kiitteli onneaan. Naista ei näkynyt missään, vaikka hän tähyili mihin suuntaan tahansa. Aikansa etsiskeltyään hän päätti tarpoa lampareen rantaan ja unohtaa koko naisen, mikä lie. Makuupussiin kömpiessään mies jo naureskeli hätäännykselleen sumussa ja mietti näkemäänsä. Alaston nainen laella tuskin oli todellinen, mutta se ohjasi hänet oikeaan suuntaan ja hän kiitti mielessään naista avusta.
Tämä tarina sai alkunsa unestani! Hyvää viikonloppua kaikille!

torstai 13. lokakuuta 2011

Rytmikästä ja värikästä syksyä!

Ensimmäinen pakkasyö koettu puutarhassa. Kynttilälyhty lämmittää kasvihuoneessa viimeisiä paprikan ja chilin taimia. Täysikuu mollottaa taivaalla ja pitää minutkin hereillä. Tuijotan syysmustalle taivaalle ja ilokseni meteoriittiparvien tähdenlennot piirtyvät verkkokalvolle pimeydessä. Olo on sanoinkuvaamaton. Pimeys, kuunvalo ja lepattava kynttilävalo kasvihuoneesta luovat taianomaisen ilmapiirin. Päässäni soi keskiaikainen musiikki, jonka tahdissa tanssivat keijut ja ties mitkä mönkijäiset kilpaa haavanlehtien värittämässä sammalikossa. Sormet rummuttavat tahtia korvin kuulumattomille sävelille. Voisinpa muuttua ilmavan kevyeksi keijuksi ja liihoitella metsän siimekseen soittelemaan rumpua ja puhaltelemaan huilusta kaihoisia balladeja kuulle.
Värikästä syksyä!

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Epäonnen aamu!

Tänään pitäisi varmaan loppupäivä maata vaan sängyssä hiljaa paikallaan ja odottaa vuorokauden vaihtumista. On sen verran sattunut ja tapahtunut yhden aamupäivän aikana. Jaa, että mitä on niin kuin tapahtunut??? Lyhykäinen kertomus; aamusti töihin lähtiessä linkkarihommiin unohdin aurinkolasit kotiin ja sattumoisin tänään juuri tuo valoilmiö tillitti täydellä voimallaan pilvettömältä taivaalta. Ajamisesta ei meinaa tulla mitään, kun minun silmät ovat hirveän häikäisyherkät ja aivastelen tauotta kirkkaalla ilmalla. Lisäksi vielä aamun sankka sumu sai bussin ikkunat ja peilit tuon tuostakin huuruun ja vasten nousevaa aurinkoa oli näkyväisyys totaalisen hukassa ja niinpä kurvasin linkkarin takapyörän käännöksessä ojaan ja auto jäi siihen jumiin. Onneksi olin vasta matkalla hakemaan asiakkaita. Eikä hätiin mistään toista autoa tilalle. Meidän oma toinen oli jäänyt vielä korjaamolle tietysti. Hinaustraktoria ja miestäni apuun odotellessani asiakas totesi, että heidän oli pakko perua koko reissu. Apujoukkojen saavuttua alkoi nostotouhut ja siinä tohinassa mieheni iski päänsä auton luukunlaitaan ja sai otsaansa ison haavan ja joutui lähtemään terveyskeskukseen tikattavaksi. Jäin siihen traktorimiehen kanssa hoitelemaan auton pois ojasta. Se sujui sentään luonnikkaasti ja bussi säilyi melkein ilman vaurioita. Mitä nyt yksi pultti meni poikki, kun takaa täytyi irottaa yksi osa hinausta varten. Peeveli sentään, että harmittaa niin vietävästi koko episodi! Olisi täytynyt jäädä kotiin, sillä tiesin jotain olevan tulossa. Näin yöllä niin kummallista unta. Siinä talo valui rotkoon ja unessa oli kiire pelastaa tavaroita ja eläimiä pois sieltä sisältä. Aamulla uni painoi mieltäni ja mietin mitä pahaa tänään tai tulevaisuudessa oikein tapahtuu, jotenkin jo lähtiessä liikenteeseen vaivasi omalaatuinen epäonnistumisen tunne. Illalla on vielä toinen bussikeikka ja toivottavasti se sujuu ilman kommelluksia, sillä epäonnea oli jo riittävästi yhdelle päivälle. Asiasta ihan toiseen. Vietimme sadonkorjuun kunniaksi sunnuntaina kotailtaa siskojeni ja tyttäreni kanssa. Oli mukava naisissa puhella permakulttuurista, puutarhanhoidosta ja parantaa maailmaa muuten vaan. Tänä vuonna meillä onnistuivat puutarhaviljelyssä kurkku, porkkana, purjo, sipuli, pinaatti, paprika, chilit ja yrtit. Huonommin onnistuivat tomaatit ja peruna. Pelto on ollut liian märkä perunalle ja tomaateilta puuttui varmaan oikeanlainen lannoitus, kun muuttuivat ruskeiksi punastumisen sijaan. Ensi keväänä ollaan taas vähän viisaampia. Haluan kokeilla suomen oloihin soveltuvaa permakulttuuria tai ainakin koittaa ajatella puutarhan hoitoa hiukan laajemmin ja miettiä mitä mihinkin vaikuttaa pidemmällä aikavälillä. Aihe kiehtoo kovasti! Tässä muutama kuva värittämään tylsää juttua!
kodassa on tunnelmaa!
Aurinkoista syksyä!

maanantai 12. syyskuuta 2011

Ahdistaa!!

Voihan ahistus, olo on taas kumman tyhjä ja samaan aikaan liian täysi. Toisinsanoen levoton. Ahdistaa ja tuntuu kuin kohta poksahtaisin jostain kohtaa plop vaan. Mielessä liikkuu liian paljon synkkiä ajatuksia ja koko maailman tila kaatuu nyt just minun päälle. Syksy tunkee nahkoihin vetäen pimeyteen myös mielialan. Help, aurinko tule jo takasin!!! Tiedekin on todistanut valon vähyydestä johtuvan masennuksen, mutta miksi se iskee jo nyt? Jotain tekemistä tällä on hormonien kanssa. Saakeli vie! Pitäskö sitä muuttaa aurinkoisempaan paikkaan, jottei tarvitsisi syödä voimakkaampia naishormoneja talvisin, kun kerran kesäisin tulee toimeen vähemmälläkin. Vihaan tätä olotilaa! Olen kuin juoksuhiekkaan joutunut, hukun pyristellessäni vapauteen. Haluaisin elää mahdollisimman sopusoinnussa luonnon kanssa, mutta kuinka selvitä näistä vaihdevuosivaivoista ilman teollisesti tuotettua naishormonia. Soija ja muut luonnontuotteet eivät auta, kokeiltu on. Kehoni on pettänyt minut! Onneksi olen loppujen lopuksi kuitenkin mieleltäni niin positiivinen, että uskon tämänkin kääntyvän voitokseni aikani kärvisteltyäni. Metsässä kävelyt ja kuvaustuokiot auttavat kummasti.